Lounais-Häme

Ronkainen ja Veijola palaavat FPS:ään

FPS sai ensi kauden suomisarjajoukkueeseensa kaksi paluumuuttajaa, kun hyökkääjä Miku Ronkainen ja puolustaja Toomas Veijola palaavat Forssaan.

20-vuotias Ronkainen on pelannut FPS:n edustusjoukkueessa vain kuusi peliä kaudella 2015-16. Sen jälkeen hän siirtyi HPK:n A-nuorten liigajoukkueeseen.

Toissa kaudella Ronkainen oli johdattamassa HPK:ta Suomen mestaruuteen 43 tehopisteellään. Viime kausi sujui HPK:ssa loukkaantumisten vuoksi vaisummin 12 pisteen teholla.

Myös Veijola lähti kasvattiseurastaan FPS:stä kaksi vuotta sitten Ranskaan asti, jossa hän pelasi edelliskaudet maan kolmostasolla.

Ronkaisen ja Veijolan lisäksi FPS on tehnyt jatkosopimukset puolustaja Mikko Pehkosen ja hyökkääjä Mikko Kuljun kanssa. Kulju keräsi viime kaudella Suomi-sarjassa tehot 8+9 ja Pehkonen pisteet 3+4.

FPS:llä on tuoreiden sopimusten myötä ensi kauden kokoonpanossaan nyt viisi puolustajaa ja kahdeksan hyökkääjää.

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic