Lounais-Häme

Ruokosuontielle rotia Jokioisilla

Jokioisten kunnanhallitus antoi tekniselle lautakunnalle luvan toteuttaa jo tänä syksynä Ruokosuontien kevyen liikenteen väylän sekä Ruokosuontien ja Silmäkalliontien risteysalueen parantamisen.

Hanke jäi toukokuussa kunnanhallituksen pöydälle lisäselvityksiä varten.

Väylätöiden on määrä valmistua tänä vuonna.

 

Ruokosuontien ja Silmäkalliontien terävä risteys muutetaan remontissa turvallisemmaksi. Jatkossa pääreitti kääntyy keskustan suunnasta Silmäkalliontielle.

Ruokosuontien peräosa yhdistyy Silmäkalliontien alkupäähän pienen mutkan kautta liittymänä kohtisuoraan ja varustetaan stop-merkillä. Risteysalueen alkuun tehdään korokkeellinen suojatie keskisaarekkeella.

 

Kuljettajien on jatkossa pakko hiljentää risteykseen tullessa.

-Liikenneturvallisuus on ollut tässä risteyssuunnittelussa kaiken A ja O, toteaa kunnaninsinööri Kari Tasala.

 

Länsipuolelle Ruokosuontien varteen tehdään samalla kevyen liikenteen väylä risteyksestä Hongistonkujalle asti.

Silmäkalliontien risteyksestä on jo kevyen liikenteen väylä keskustan suuntaan, mutta sille on kuljettava Ruokonsuontieltä risteysalueen yli. Samoin Hongistonkujan varressa kulkee väylä kohti Kyyhkysmäkeä.

 

Väyläsuunnitelman on laatinut Sweco Ympäristö oy. Tekninen osasto pyysi keväällä tarjoukset neljältä urakoitsijalta, mutta ainoan tarjouksen lähetti määräaikana Forssan Ympäristöurakointi oy. Urakkasumma on 103500 euroa (alv 0%).

Väylähankkeeseen oli varattu alun perin yhteensä 100000 euroa mutta kahdella eri momentilla. FL

 

Uusimmat