Lounais-Häme

Ruoska nätisti pakettiin

FoSu ei päästänyt Ruoskaa viuhumaan tämän vuoden viimeisessä kotipelissään. Parastaan peliin pistänyt Suupparit puolusti tarkasti ja viimeisteli tehokkaasti.

Joukkue heilutti Ruoskan maaliverkkoja lauantai-illan 2. divisioonakamppailussa peräti kymmenen kertaa.

-Ensimmäisen kerran tällä kaudella voin olla oikein tyytyväinen joukkueen peliin. Tämä on se minimitaso millä meidän pitää pelata, sillä tiedän joukkueen potentiaalin, iloinen FoSu-luotsi Ville Into totesi.

 

Ottelusta piti tulla tiukka ja tasainen vääntö. Joukkueet olivat tasapisteissä sarjassa, maalierokin oli miltei samanlainen.

Lauantain pelissä FoSu oli kuitenkin askeleen tai kaksi vieraitaan edellä. FoSu liikkui vikkelästi, pyöritti peliä ja hallitsi. Paimion Ruoska taas satsasi nopeisiin vastahyökkäyksiin, joista se toisessa erässä rankaisikin tehokkaasti.

FoSu vei avauserän nimiinsä 2–0 Teemu ja Jesse Aaltosen maaleilla. Ruoska kavensi 2–1:een toisessa erässä, mutta Ville Salomäki vei heti perään FoSun taas kahden maalin johtoon.

FoSu ei päässyt vielä karkuun, sillä Ruoska nousi tasoihin, kun joukkue teki parin minuutin sisään pikapikaa kaksi maalia. Kolmanteen erään lähdettiin silti tiukassa FoSu-komennossa Kalle Laukkasen ja Juha Laitilan viimeisteltyä erän lopulla.

 

Markus Lintulan 6–3-osuma kolmannessa erässä ei vielä katkaissut Ruoskan selkärankaa, mutta Jesse Aaltosen hienon kuvion päätteeksi viimeistelemä 7–3-maali sen teki. Tämän jälkeen vieraita ei liiemmin puolustaminen kiinnostanut ja joukkue keskittyi erotuomareille kiukutteluun.

Erän lopulla FoSusta pääsivät maalin makuun vielä Teemu Aaltonen, Kalle Laukkanen ja Aleksi Kanninen.

-Kymmenen tehtyä maalia nostavat varmasti pelaajien päätä ylös pimeässä talvi-illassa, Into totesi.

 

FoSu paketoi Ruoska-voitolla tyylikkäästi tämän vuoden kotiottelut. Vieraissa on ennen joulutaukoa vielä pari kamppailua, joista ensimmäinen on edessä ensi perjantaina Mynämäellä lohkokärki SBS Wirmoa vastaan.

-Wirmo on hyvä, rutinoitunut porukka, jonka paketti pysyy varmasti kasassa. Meidän on pelattava vähintään tällä tasolla, mikäli mielimme saada pelistä pisteitä, Into sanoi. FL

 

Uusimmat