Lounais-Häme

Ruostejärven uusittu sauna kuumana

Vielä tiistaina Ruostejärven rannalla ei kuhissut, kun leirikeskuksen sauna avattiin yleisölle ensimmäistä kertaa remontin jälkeen.

Keskiviikkona sen sijaan saunan ovet kävivät tiuhaan ja kiuas sihisi heti aamupäivästä saakka.

-Kyllähän täällä kelpaa saunoa, kun paikka on laitettu niin hienoksi, forssalainen Heljä Numminen kehui uimaan mennessään.

-Kiuas kehittyy vielä, hetken päästä löylyt ovat erinomaiset, Houtskarissa asuva entinen tammelalainen Juha Hämäläinen kommentoi saunan kuistilla.

Saunassa uusittiin käytännössä kaikki seinien rungosta lähtien. Arviolta 74000 euroa maksanut remontti valmistui heinäkuun alussa.

Ruostejärven leirikeskukselle tulemisessa oli monella saunojalla mukana ripaus nostalgiaa.

-Laskin, että kävin täällä viimeksi vuonna 1991. Vietin täällä aikoinani paljonkin aikaa, Hämäläinen sanoi.

Hämäläinen kertoi, että seuraavaan saunakertaan Ruostejärvellä ei menisi 26 vuotta, jos saunaa vain pidetään auki.

-Kun sauna on nyt hyväkuntoinen, tästä voi tulla paikallisille hyvin käytetty paikka, Hämäläinen epäili.

Myös Nummiselle Forssan kaupungin leirikeskus on tuttu jo vuosikymmenien takaa. Hän nimittäin työskenteli leirikeskuksen keittiössä kesinä 1966 ja 1967. Myöhemmin paikka tuli tutuksi esimerkiksi karavaanareiden juhannusjuhlien merkeissä.

-Tämä oli aikoinaan ihana paikka, täällä oli 80 lasta kerralla silloin 1960-luvulla. Nyt kun oli mahdollisuus, halusin tulla katsomaan, millaista täällä nykyisin on, Numminen sanoi.

Vuonna 2012 suljetulta leirikeskuksen tontilta on tänä vuonna purettu homeisia rakennuksia. Alueen tulevaisuus on vielä kysymysmerkki.

-Toivottavasti leirikeskus saadaan kuntoon, tällaisia paikkoja tarvittaisiin lapsille nykypäivänäkin, Numminen toivoi.

Sauna on Ruostejärvellä tällä viikolla yleisön vapaassa käytössä perjantaihin saakka päivittäin kello 10–13 ilmaiseksi.

-Sauna on auki täysin tutustumista varten kaikille, jotka vain sattuvat pääsemään, Forssan nuoriso- ja liikuntapalvelupäällikkö Tapio Virtanen sanoi.

-Syksyllä sauna aukeaa ilmaiseksi yleisölle yhtenä viikonloppuna, jotta lapsiperheetkin pääsevät kokeilemaan. Olen silloin vaikka itse lämmittämässä saunaa, Virtanen lupasi. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat