Lounais-Häme

Ruotsin kokoomus: Emme mene hallitukseen ruotsidemokraattien kanssa

Visby
01.07.2018, 22:02

Ulkomaat

Ruotsin maltillinen kokoomus ei aio mennä hallitukseen ruotsidemokraattien kanssa. Näin linjasi Ruotsin kokoomusjohtaja Ulf Kristersson Almedalenin politiikkaviikolla.
– Emme aio käydä hallitusneuvotteluja tai muodostaa hallitusta ruotsidemokraattien kanssa, Kristersson sanoi puheessaan Visbyssä sunnuntai-iltana.
Rajoitteet hallituskysymyksessä liittyvät Kristerssonin mukaan arvokäsityksiin. Hän arvioi, että kokoomuksella ja ruotsidemokraateilla on linjaeroja esimerkiksi talouspolitiikassa sekä puhuttaessa sotilasliitto Natosta ja EU:sta.
Kristerssonin puhe jätti auki kysymyksen, olisiko kokoomus silti valmis hakemaan poliittista tukea ruotsidemokraateilta ainakin osassa kysymyksiä, mikäli kokoomus muodostaisi vähemmistöhallitusta syyskuun vaalien jälkeen.
Vaalit pidetään 9. syyskuuta, ja mikään poliittinen blokki ei näytä saavan enemmistöä valtiopäiville. Mielipidemittauksissa vaalien kärkisijoista käyvät kamppailua sosiaalidemokraatit, kokoomus ja ruotsidemokraatit.
Ruotsissa vähemmistöhallitukset eivät ole harvinaisuus, mutta niiden on tavalla tai toisella varmistettava, että keskeiset esitykset menevät läpi valtiopäivillä.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic