Lounais-Häme

Ruuhka nipistää Forssa Gamesia

Ensi tiistaina suunnistettava Forssa Games joutuu tänä vuonna hurjan kilpailuruuhkan keskelle. Tulevana viikonloppuna järjestetään Etelä-Suomessa useampi kilpailu. Seuraavana viikonloppuna edessä on suurtapahtuma Lappeenrannassa järjestettävä Jukolan viesti ja väliin torstaille mahtuu Huippuliigan kilpailu Kouvolassa.
Me emme saaneet torstaita, koska liitto antoi Jukolan yhteyteen Huippuliigan kilpailun torstaille. Se näkyy pääsarjoissa, sillä huiput eivät ota kolmea kilpailua samalle viikolle, ja ulkomaalaiset tulevatkin Suomeen vasta torstaina. Meillä kisaa lähinnä niitä ulkomaalaisia, jotka asuvat Suomessa. Meidän piti nöyrtyä olosuhteiden uhrina, harmittelee kilpailunjohtaja Markku Paija.
Entinen maailmanmestari Janne Salmi osallistuu tänäkin vuonna Forssa Gamesiin. Vaikka mies ei enää täysillä harjoittelekaan, Paija uskoo nuoremmilla olevan tekemistä Salmen kukistamisessa.
Myös määrällisesti Forssa Games jää tänä vuonna kauas parhaista vuosista, jolloin maailman huippusuunnistajien lisäksi Lounais-Hämeen maastoissa suunnisti pitkälti toista tuhatta eri ikäistä suunnistajaa. Ilmoittautuminen tämän vuoden tapahtumaan päättyi keskiviikon vastaisena yönä, mutta Paijan arvion mukaan osallistujia tulee tänä vuonna noin 400.
Ilmiö ei ole yksin Forssa Gamesin ongelma. Jukolaa ja suunnistus- sekä rastiviikkoja lukuun ottamatta lähes kaikki kilpailut kärsivät laskevista osallistujamääristä. Syynä ovat lisääntyneet kilpailut ja kilpailijoiden ikääntyminen.
Viime vuoden Forssa Gamesissa järjestäjille kävi harmillinen virhe, minkä seurauksena yksi rasti oli hieman väärässä paikassa ja miesten yleisen sarjan tulokset jouduttiin mitätöimään. Paijan mukaan järjestäjät ovat tehneet kaikkensa, jotta rastit olisivat tällä kertaa oikeilla paikoilla.
Kyllä se terävöitti toimintaamme. Kilpailun valvojalla ja ratamestareilla on kovat paineet, Paija sanoo.
Lounais-Hämeen Rastin suunnistajia nähdään vain 14-vuotiaiden tai sitä nuorempien sarjoissa, koska herrasmiessopimuksen mukaan sitä vanhemmat järjestävän seuran suunnistajat eivät osallistu omiin kisoihin. Paijan mukaan lounaishämäläistä edustusta tulee ainakin Somerolta.
Koska Forssa Games on menettänyt kovassa kilpailuruuhkassa statustaan parhaista vuosista huomattavasti, järjestäjät ovat Paijan mukaan keskustelleet ajankohtamuutoksesta.
Jos emme saa torstaita Jukolan alla, pitää harkita aivan eri ajankohtaa. Sprintit ovat suosittuja ja niiden tuominen ohjelmistoon mahdollista, mutta asioista on vasta keskusteltu, seuran johtokunta tekee myöhemmin päätöksiä. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat