Lounais-Häme

Saadaanko suunnitelmiin Välimeren käsittelykeskuksista selkoa?

Bryssel
28.06.2018, 01:46

Kotimaa

Käsittelykeskukset merestä pelastetuille siirtolaisille ovat isoin keskustelunaihe tänään Brysselissä, jossa EU-johtajat ovat koolla huippukokouksessa.
EU-maat yrittävät sopia, miten ne auttavat Italiaa, joka on kieltäytynyt vastaanottamasta avustusjärjestöjen aluksia.
Konkreettisin ehdotus pöydällä ovat käsittelykeskukset, joissa käsiteltäisiin mereltä pelastettujen siirtolaisten asioita.
Keskuksista on käytetty viime päivinä erilaisia nimiä maihinnousualustoista käsittelypisteisiin, mikä kuvastaa hyvin sitä, että suunnitelmat ovat vielä kesken. Epäselvää on esimerkiksi se, mitä keskukset tekisivät ja minne niitä sijoitettaisiin. EU-lähteen mukaan kyse ei olisi leireistä.
Toinen syy maahanmuuttokiistan kärjistymiseen juuri nyt löytyy Saksasta. Jos Italiassa on kypsytty siirtolaisten maihinnousuun, Saksassa suurin ärtymys liittyy turvapaikanhakijoiden liikkumiseen EU:n sisällä. Maan sisäministeri on uhannut laittaa rajan yksipuolisesti kiinni, jos ratkaisuja ei löydetä nopeasti.
Maan sisäpoliittista hämminkiä saatetaan lievittää pienten maaryhmien yhteistyöllä, joka on jo sallittua Dublin-järjestelmän sääntöjen puitteissa.
Torstaina ja perjantaina EU-johtajien pöydällä on painava pino muitakin asioita. Keskustelua käydään muun muassa laajentumisesta Länsi-Balkanille, mutta päätöksiä neuvotteluiden avaamisesta ei tehdä. Albania ja Makedonia joutuvat odottamaan vielä ainakin vuoden päivät.
Iso puheenaihe on myös Yhdysvaltojen kauppapolitiikka sekä huomenna brexit ja euroalueen uudistukset.
Suomesta paikalla on pääministeri Juha Sipilä (kesk.).

STT

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat