Lounais-Häme

Saarenmaalta ja Vuorenmaalta aloitteita

Kaupunginvaltuutetut Lotta Saarenmaa (kok.) ja Janne Vuorenmaa (sd.) lukivat Forssan kaupunginvaltuustossa maanantaina uusia valtuustoaloitteita.

Saarenmaan aloitteessa esitetään, että Forssan kaupunki kartoittaa kuntalaisten varautumiskoulutuksen järjestämismahdollisuudet Forssassa. Lisäksi kaupungin tulee selvittää, voidaanko Forssassa suorittaa Kempeleen kunnan kaltainen varautumisen pilottiprojekti yhteistyössä MPK:n kanssa. Lisäksi aloitteessa esitetään, että kaupunki pyrkii kehittämään varautumissuunnitelmaansa siten, että myös vapaaehtoisia koulutettuja kuntalaisia voidaan hyödyntää mahdollisissa poikkeusoloissa.

-Reserviläinen-lehdessä julkaistiin artikkeli Kempeleen kunnan varautumisen pilottiprojektista, jossa keskiössä on kuntalaisten kouluttaminen kunnan poikkeusolojen organisaation täydentämiseksi. Yhteys kuntalaisiin otettiin järjestöjen ja Puolustusvoimien aluetoimiston kautta kirjeitse. Yhteydenotoissa kerrottiin kunnan varautumisesta ja kiinnostuneet kuntalaiset ohjattiin nousujohteiseen väestönsuojelukoulutukseen.

-Koulutuksen suorittaneet kuntalaiset varataan poikkeusolojen evakuointiorganisaatioon ja Puolustusvoimat myöntävät koulutuksesta rinnasteisia kertausharjoitusvuorokausia. Kyseinen koulutus toteutettiin yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) kanssa, Saarenmaa alusti aloitettaan.

Saarenmaa näkee, että vastaavan mallin käyttöönotto Forssassa mahdollistaisi kuntalaisten kouluttautumisen ja lisäksi koko kaupungin kokonaisturvallisuuspotentiaali saataisiin hyödynnettyä aina asepalvelusta suorittamattomista naisista varareserviin asti.

Vuorenmaa teki kaksi aloitetta. Ensimmäisessä Vuorenmaa esittää energiatehokkaiden ja järkivihreiden järjestelmien käyttöönottoa. Valtuutettu toivoo aurinkosähkön lisäämistä uutena energiamuotona kunnan kiinteistöissä ja uusiorakentamisessa sekä maalämpöratkaisujen asentamista kunnan kiinteistöihin uusiorakentamisessa ja korjausrakentamisessa. Aloitteessa esitetään myös biopolttoaineen tankkauspisteiden ja sähköakkujärjestelmillä toimivien ja kulkevien laitteiden latauspisteiden sijoittamista kaupungin alueelle.

Toisessa aloitteessa Vuorenmaa kiinnittää huomiota Forssan epäselviin tai puuttuviin liikennemerkkeihin muun muassa Kuulankadun linja-autoasemalta tultaessa, Citymarketin edessä ja Koskisillan alla kulkevan kevyen liikenteen väylän kohdalla. FL

Fingerpori

comic

Uusimmat