Lounais-Häme

Säästä riitti puhuttavaa myös 100 vuotta sitten

Missä kaksi tai useampi ihmistä kohtaa, puhutaan säästä. Ennusteet kehittyvät ja muuttuvat tarkemmiksi, mutta entistä enemmän niihin suhtaudutaan kuin lupauksina, joista on pidettävä kiinni.

Luvattiin, ettei tänään sada. Luvattiin viilenevää, lämpenevää, kuivempaa, sadetta, lunta, pakkasta. Ja annas olla, ellei ennusteen kertoma toteudu. Meidät on petetty, säiden haltia leikkii kustannuksellamme, kaikki on huonosti. Paitsi silloin, kun aurinko paistaa ja lämmittää.

 

Kun Forssan Lehti 29.11.1917 syntyi, oli toisin. Lähin sääasema oli Huittisissa, täsmäsäätä ei siis olisi ollut edes mahdollista ennustaa läheskään niin tarkasti kuin nykyisin. Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Huittinen ja Forssa ovat sisämaassa, suuria korkeuseroja ei ole, joten paikkakuntien tiedot vastaavat suurin piirtein toisiaan.

Oheinen kuva kertoo, että maisema oli tuolloin, sata vuotta sitten, valkoinen. Lunta oli useita senttejä. Nykyihminen uskoo, että ennen kesät olivat kesiä ja talvet talvia. Nykyisin neljästä vuodenajasta vain haaveillaan, ainakin eteläisimmässä Suomessa.

Vaikka sääennusteet ovat tarkentuneet, ja niitä pystyy seuraamaan liki reaaliajassa vaikkapa älypuhelimesta, sää jaksaa yllättää. Jokasyksyinen ”uutinen” on se, että liukkaus, lumisade tai vastaava yllättää autoilijat. Ei pitäisi yllättää, suurin yllätys on se, että aina kuitenkin.

Taannoisella Irlannin-matkallani opas kertoi, että Irlannissa sää vaihtuu hyvin nopeasti. Ei tarvitse mennä kuin pubiin lounaalle ja kas, kun astut kylläisenä ulos, pilvetön auringonpaiste on vaihtunut hämärään ja kaatosateeseen. Oman säähavaintoni perusteella Suomessa et ehtisi edes pubiin asti, kun taivas jo viskoisi niskaasi vettä tai räntää.

Mutta ellei säätä ja sen vaihteluita olisi, jäisi moni lehtijuttu kirjoittamatta. Tosin yhä useammin nykyisin ajautuu pohtimaan, mikä on normaalin rajoihin mahtuvaa sään vaihtelua, mikä poikkeuksellista tai jopa erittäin harvinaista.

Varmaa on, että säästä riittää puhuttavaa seuraavatkin sata vuotta, ellei ilmastonmuutos…

 

Noin viikko Forssan Lehden syntymästä, Suomen itsenäistyessä, sää lämpeni hieman koko maassa. Joulukuun alku oli ollut hyvin kylmä, Lapissa jopa -30 astetta. 6.12.1917 sää muuttui, koska Pohjois-Atlantilta saapui Fennoskandian ylle voimakas matalapaine, joka muutti tuulien suunnan läntisiksi ja lounaisiksi.

Suomeen levisi lauhaa ilmaa ja sadealue. Ensin lunta, sitten räntää ja lopuksi silkkaa vettä. Lämpötila oli koko maassa lännessä +0,8..+2,8 ja idässä -1,0 ..-3,0. Ilma oli hyvin tuulinen.

Näissä merkeissä aloitettiin itsenäistä Suomea. FL

Lainauksia Markus Hotakaisen kirjasta Suomen säähistoria.

 

 

Asiasanat

Uusimmat