Lounais-Häme

SAK on suivaantunut hallituksen halusta heikentää työntekijän asemaa: irtisanomislain valmistelua ei pidä jatkaa

Jos hallitus ei vedä pois suunnitelmiaan pienten firmojen työntekijöiden irtisanomisten helpottamisesta, on SAK valmis työpaikkakohtaisiin toimenpiteisiin.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa, ettei SAK ole muuttanut mieltään kesäkuun jälkeen. Jo silloin puhuttiin torilla järjestettäviä mielenosoituksia järeämmistä toimista.

-Meillä ei ole ymmärrystä hallituksen esitykselle. Sillä ei ole sellaista työllisyysvaikutusta kuin hallitus kaavailee.

Maakuntien tunnelmia odotellaan

Elorannan mukaan liitot käsittelevät seuraavaksi omissa kokouksissaan sitä, millaisia mahdolliset toimenpiteet tulevat olemaan, ja SAK:n hallitus käsittelee asiaa vielä syyskuun 3. päivän kokouksessaan.

-Teemme päätöksiä, kunhan liitot välittävät meille maakuntien tunnelmat.

Eloranta toteaa, että itse asiassa hallituksen esitystä ei ole vielä edes olemassa; on vain muistio, jonka lausuntokierros päättyy elokuun 16. päivänä.

Eloranta arvelee, että esitys olisi eduskunnan käsiteltävissä vasta loka-marraskuussa.

-Lakihanke pitää vetää pois. Sitä en tiedä, kuunteleeko hallitus ihmisiä. Viisas hallitus kuuntelisi.

Eloranta huomauttaa, että hallitus joutui jo perääntymään suunnitelmista mahdollistaa määräaikaissopimusten teko alle 30-vuotiaille, koska kritiikki oli niin voimakas.

Eloranta summaa, ettei työntekijän asemaa saa heikentää.

-Työehtosopimukset on saatu aikaiseksi, mutta työmarkkinarauhaa horjuttava tekijä on hallitus. Olemme suivaantuneita suunnitelmista.

 

Uusimmat