Lounais-Häme

Saksa romahti ulos MM-kisoista - Ruotsi lohkovoittoon

Moskova
27.06.2018, 20:24

Urheilu-uutiset

Jalkapallon MM-kisoissa nähtiin jättiyllätys, kun hallitseva mestari Saksa jäi alkulohkoon.
Saksa hävisi Kazanissa pelatussa F-lohkon päätöskamppailussaan Etelä-Korealle 0-2 ja jäi lohkon viimeiseksi. Samaan aikaan Ruotsi voitti Jekaterinburgissa Meksikon 3-0.
Ruotsi eteni lohkon ykkösenä ja Meksiko kakkosena neljännesvälieriin. Molemmat keräsivät kuusi pistettä, kun Saksa ja Etelä-Korea jäivät kolmeen.
Saksa piti Etelä-Korea-ottelussa vastustajaansa selvästi enemmän palloa, mutta heikot viimeistely-yritykset ja vastustajan kurinalaisuus pitivät sen nollilla. Etelä-Korea teki molemmat maalinsa lisäajalla.
Kim Young-gwon vei Etelä-Korean 1-0-johtoon kolmannella lisäaikaminuutilla. Osuma liputettiin ensin paitsioksi, mutta hyväksyttiin videotarkistuksen jälkeen.
Kolme minuuttia myöhemmin Son Heung-min sai kunnian viimeistellä loppunumerot tyhjiin, kun maalivahti Manuel Neuer oli noussut hyökkäykseen mukaan.

Saksan valmentaja miettii jatkoaan

Joachim Löw tarvitsee aikaa päättääkseen tulevaisuudestaan Saksan jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana.
– Liian aikaista sanoa, menee muutama tunti jotta näen asioita selkeämmin. Pettymys on liian syvällä, viime kuussa vuoteen 2022 ulottuvan jatkosopimuksen tehnyt 58-vuotias Löw sanoi.
– Keskustelemme huomenna (torstaina), katsotaan miten käy.
Nelinkertainen maailmanmestari Saksa jäi edellisen kerran alkulohkoon MM-turnauksessa vuonna 1938. Tuolloin turnaus tosin pelattiin cup-muodossa, ja Saksa hävisi avauskierroksen uusintaottelussa Sveitsille.
– Tämä on valtava pettymys. Pukukopissa oli kuolemanhiljaista, Löw kuvaili.
– Onnittelut Ruotsille ja Meksikolle. Putosimme ansaitusti. Meillä oli paljon maalipaikkoja, mutta emme saaneet runnottua maalia.

Ruotsi iski toisella jaksolla

Myös Ruotsi viimeisteli kaikki osumansa toisella puoliajalla. Ludwig Augustinsson täräytti 50. minuutilla läheltä 1-0-maalin. Ruotsi meni Jekaterinburgissa pelatussa ottelussa 2-0-johtoon Andreas Granqvistin rangaistuspotkulla.
Päätösnumerot nähtiin 74. minuutilla, kun pallo meni Meksikon Edson Alvarezista omaan maaliin.
Saksa jatkoi samalla erikoista kierrettä, jossa hallitseva maailmanmestari on hyytynyt seuraavissa MM-kisoissa alkulohkoon. Espanja koki saman kohtalon 2014 ja Italia 2010.
Ruotsin ja Meksikon neljännesvälierävastustajat selviävät myöhemmin tänään pelattavissa E-lohkon päätöskierroksen otteluissa.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusimmat