Lounais-Häme

Salama sytytti metsäpalon tiistaina Tammelassa – Palo havaittiin keskiviikkona purjelentokoneesta

300 kilon korppujauhosäkissä kytenyt palo aiheutti hälytyksen tammelalaiseen leipomoon keskiviikkoyönä hieman ennen yhtä.
300 kilon korppujauhosäkissä kytenyt palo aiheutti hälytyksen tammelalaiseen leipomoon keskiviikkoyönä hieman ennen yhtä.

Salama iski tiistai-iltana Ojajärven maastoon Tammelassa ja sytytti kytöpalon metsään. Metsäpalo havaittiin vasta keskiviikkona. Savuhavainnon teki purjelentäjä ja pelastuslaitos lähti savun jäljille noin klo 17.

– Maastoa oli palanut parikymmentä aaria. Paikalla ei ollut roihua, vaan palo oli edennyt kytönä. Maasto oli sateen jäljiltä sen verran märkää, ettei palo päässyt suuremmaksi, päivystävä palomestari Mikko Malin Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta kertoi.

Alue oli tuoretta kangasmetsää eli itsessäänkin kosteaa.

– Voidaan sanoa, että onni onnettomuudessa, Malin totesi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

31.5.2020

Fingerpori

comic