Lounais-Häme

Salapoliisit löysivät suuren kasvisaarteen

 

Santeri, Joona, Stella, Anton, Atte, Elias ja Kasper saavat eteensä jotain valkeaa isoina viipaleina. Ne eivät näytä oikein miltään.

Ypäjän Heporannan lapset ratkovat kasvisaarteen arvoitusta, jota ohjaa Etelä-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Satu Nokkonen.

Hän pyytää lapsia tekemään viipaleilla ääniä. Yllättäen kuuluvin ääni syntyykin hampailla.

-En mä uskalla purra sitä, huikkaa Santeri.

-Enkä mä, lisää vieressä istuva Joona.

Nokkonen pyytää lapsia muotoilemaan viipaleet hampaillaan.

-Minä tein purjeveneen ja sillä voi seilata merillä, Santeri rouskii omaansa.

Joona nakertaa lopulta pienen palan, sellaisen hiirenhampaan kokoisen.

-Se oli kyssäkaalia, Satu paljastaa.

-En ole ikinä maistanut kyssäkaalia, mutta se olikin hyvää, Santeri hihkaisee.

-Mä en kyllä tykännyt, Joona kommentoi.

Nokkonen kiittelee lapsia ja erityisesti Joonaa.

-Hienoa, että maistoit. Olet ruokarohkea salapoliisi.

Ypäjäläislapset saivat puolituntisesta salapoliisin työkalut eli terästetyt aistit sekä suurennuslasin kotiaterioille. Repussa kulkee vinkkikirjanen vanhemmille.

Maa- ja kotitalousnaisten tavoitteena on lisätä 3–7-vuotiaiden lasten kasvisten, hedelmien ja marjojen käyttöä Sapere- eli makukoulumenetelmään perustuvalla neuvonnalla.

-Innostamme ja rohkaisemme lapsia katsomaan, tuntemaan, maistamaan, haistamaan ja kuulemaan kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Tavoitteena on myös edistää leikki-ikäisten terveyttä, Nokkonen kertoo.

Hän toivoo, että vanhemmat olisivat valppaina lasten kiinnostuksen kasvattamisessa.

-Se onnistuu, kun perhe ostaa, valmistaa ja nauttii ruokaa yhdessä. Joka aterialla kullekin kuuluisi nyrkkinsä kokoinen annos kasvisaarteista.

Kasvisaarteiden etsintä kiinnostaa päiväkoteja.

-Tapahtumia järjestetään kahden vuoden aikana valtakunnallisesti 300. Tänä vuonna niistä kahdeksan saatiin Kanta-Hämeeseen, mutta enemmän tarvittaisiin.

Lisää ruokarohkeita lapsia kasvaa torstaina Lopella ja perjantaina Janakkalassa. FL

 

Ruokarohkeuskasvaa kotona
Tutkikaa ja tunnustelkaa, haistakaa ja hypistelkää, nakertakaa ja nauttikaa. Lapsi oppii tutkien, kokeillen ja aistimalla.Lapset oppivat myös esimerkistä eli kasviksia myös aikuisten lautasille.Anna lasten osallistua ruokien suunnitteluun ja ostosten tekemiseen.Ota lapset mukaan siivoamiseen, kattamiseen ja ruoanvalmistukseen. Sotkusta huolimatta.Tuputus ja pakotus vähentävät intoa uuteen. Pidä uusia kasviksia sitkeästi tarjolla.Aikuiset päättävät mitä syödään ja milloin, lapset päättävät kuinka paljon he syövät.Syökää yhdessä, säännöllisesti ja rauhassa. Jutelkaa päivän kuulumisten lisäksi ruuasta, mauista, väreistä, suutuntumasta ja mielipiteistä.Lähde: Maa- ja kotitalousnaiset/kasvisaarre

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic