Lounais-Häme

Salla Koskela vuoden opiskelijaurheilija

Lounais-Hämeen Rastin hiihtosuunnistaja Salla Koskela palkittiin lukuvuoden 2017-17 opiskelijaurheilijana Jyväskylässä järjestetyn kaksoisuraseminaarin yhteydessä.

Koskela voitti maaliskuussa Venäjän Krasnoyarskissa järjestetyissä MM-kisoissa neljä mitalia.

25-vuotias hiihtosuunnistaja kuuluu Joensuun urheiluakatemiaan ja opiskelee metsätieteitä Itä-Suomen yliopistossa.

-Urheilun ja opiskelun yhdistäminen ei aina ole helppoa, mutta maajoukkuetoiminnan ja urheiluakatemian avulla olen onnistunut rakentamaan itselleni toimivan kokonaisuuden, Koskela sanoi.

Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman raati perusteli valintaa toteamalla, että Koskelalla on kansainvälisen urheilumenestyksen rinnalla selkeä ja toimiva suunnitelma opintojen eteenpäin viemisestä siten, että se mahdollistaa samanaikaisesti täysipainoisen satsaamisen urheilu-uraan.

Vuoden opiskelijaurheilijan palkinto on jaettu vuodesta 2002 lähtien. Myöntäjänä toimi vuosina 2002-2014 Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) ja vuodesta 2015 alkaen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelma.

Kaksoisuraseminaarin päätteeksi juotiin mitalikahvit vuoden 2017 Universiadimitalistien kunniaksi. Almatyn talviuniversiadien ja Taipein kesäuniversiadien kuusi suomalaismitalistia ovat Jyväskylän ammattikorkeakoulun Ari-Pekka Liukkonen (50m vapaauinti, kultaa), Jyväskylän yliopiston Juuso Hassi (10-ottelu, hopeaa), Helsingin yliopiston Nea Luukko (alppihiihdon super-G, hopeaa), Aalto-ylipiston Aleksi Partanen (lumilautailun slopestyle, hopeaa), Lahden ammattikorkeakoulun Jenni Kangas (keihäänehitto, pronssia) ja Itä-Suomen yliopiston Elisa Neuvonen (20km kävely, pronssia).

Opiskelun ja urheilun yhdistämiseen pureutuva kaksoisuraseminaari järjestettiin Jyväskylässä teemalla ”hyvinvoiva tulevaisuuden urheilija”. Seminaarissa kuultiin monipuolisia näkökulmia opiskelevien urheilijoiden nykytilanteeseen ja tulevaisuudennäkymiin. Alustajina toimivat mm. Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen erikoistutkija Kaisu Mononen, Haaga-Helian ammattikorkeakoulun lehtori Auli Pekkala ja Jyväskylä yliopiston dosentti Eeva Kallio.

Seminaaripäivään kuuluneessa paneelissa puitiin urheilijan sosioekonomisia haasteita. Keskustelijoina toimivat Huippu-urheiluyksikön lajiryhmävastaava Pasi Sarkkinen, uimari Ari-Pekka Liukkonen ja pikajuoksija Minna Laukka.

 

 

 

Uusimmat