Lounais-Häme

Sanaton taikuriesitys vei mukanaan

-Tää on ihan tosi hauska!

Jo taikuri Alfrendon sisääntulo lavalle makeine haukotuksineen ja näyttävine kiskotteluineen saa Jokioisten päiväkotilapsista koostuneen yleisön nauraa kihertämään.

Nauru perinteisesti tarttuu, joten pian on koko yleisö kikatuksen vallassa.

Taikuutta, sirkusta ja klovneriaa saumattomasti yhdistelevä, ei-kielellinen esitys pitää lapset otteessaan alusta loppuun. Vaikka Alfrendo ei käytä esityksessä lainkaan sanoja, saa hän aikaan vuorovaikutusta lasten kanssa muun muassa ylävitosia heittelemällä ja taputuksiin yllyttämällä.

-Oli selkeä valinta, että juhlavuoden esityksestä tulee ei-kielellinen – tavoitteena kun on maailmanvalloitus! Olen lähdössä kesäkuussa Barcelonaan esiintymään ja mahdollisesti syksyllä Norjaan.

-Kun esityksessä ei ole puhetta, se toimii kaikenkielisille lapsille ja myös erityisryhmille todella hyvin. Kaikki pystyvät seuraamaan tasavertaisesti, Jukka-Tapio Keränen, alias Taikuri Alfrendo selittää.

Tammikuussa ensi-iltansa saaneen uuden esityksen viitekehys on Alfrendon 10-vuotisjuhlavuosi. Esitys pitää sisällään musiikkia, lahjapaketin ja kakkua – kuten kunnon synttäreihin tietysti kuuluu.

-Pääkohderyhmä esitykselleni ovat alle 12-vuotiaat lapset. En juurikaan muokkaa esitystä eri ikäryhmille, vaikka toki koululaisille voi koheltaa hiukan enemmän kuin päiväkotilapsille, Keränen hymähtää.

Alfrendon 10-vuotisjuhlakiertue piipahti tiistaina Humppilassa ja keskiviikkona Jokioisilla. Humppilassa esityksen näkivät koululaiset ja Jokioisilla päiväkotilapset ja esikoululaiset.

Varsinaisen esityksen lisäksi taikuri Alfrendo piti myös taikurikoulua.

Alfrendon vierailun Humppilaan ja Jokioisille mahdollisti Kulttuuriyhdistys Kuvion alaisuudessa toimiva LEKA – verkostomainen lastenkulttuurikeskus.

LEKA on vajaan parin vuoden ajan järjestänyt monipuolista kulttuuritoimintaa mukana olevien kuntien alueella.

-Seuraavaksi ohjelmassa on Kiroilevan Siilin tekijän Milla Paloniemen vierailu yläkouluille lukuviikolla huhtikuussa. Hän pitää muun muassa sarjakuvatyöpajaa, Kuvion vastaava kulttuurituottaja Minna Lehtola kertoo.

Toukokuussa puolestaan käynnistyy Tammelasta perhetapahtumien kiertue, joka rantautuu loppuvuoden aikana myös muihin Forssan seudun kuntiin.

-Perhetapahtumat järjestetään yhteistyössä muun muassa Wahren-opiston ja Jokilääni-opiston kanssa. Kaikki eivät halua säännöllistä harrastusta, joten haluamme tarjota mahdollisuuden tehdä asioita myös kokeiluluontoisesti ja yhdessä koko perheen kanssa, Lehtola sanoo. FL

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic