Lounais-Häme

Satavuotias hyvällä asialla: Ja kolmas kerta Hykkilä-Lunkaalle!

“Osta pala satavuotiaan nuorisoseuran historiaa.” Esimerkiksi näin voitaisiin markkinoida perjantain hyväntekeväisyyshuutokauppaa, joka järjestetään Hykkilä-Lunkaan nuorisoseurantalo Ahjolassa.

Myytävien tavaroiden mukana saa palasen kylän henkeä. Heinäseipäät ovat kuivattaneet heinää kylän karjoille, ikkunanpokien kautta on katseltu kylän elämää. Kenkälestit ovat auttaneet kenkien teossa ja perunalaatikoissa on kannettu evästä varastoon.

Käytännöllisiä tavaroita menneisyydestä, jotka ovat ajan myötä muuttuneet arvostetuiksi koriste-esineiksi.

 

Vaikka tavarat lähtevät, huutokaupan tuotto jää kotikylään. Kyläläiset järjestävät hyväntekeväisyyshuutokaupan oman kylän hyväksi, sillä nuorisoseurantalon ylläpito ei ole ilmaista.

-Huutokaupat ovat muodissa ja heräsi ajatus, josko meilläkin, kyläaktiivi Pekka Sipilä kertoo.

Tavarat saatiin lahjoituksina kyläläisiltä. Hyväkuntoisia esineitä kertyi sen verran paljon, että huutokauppa voi saada jatkoa.

-Katsotaan nyt, millaisen suosion ensimmäinen kerta saa. Rajoitimme myytävien esineiden määrän 30–40:een, jotta huutokauppa saadaan koputeltua suhteellisen rivakasti.

Perjantai valikoitui huutokauppapäiväksi, sillä perjantaisin kylällä järjestetään kesätori. Huutokauppa pidetään sisätiloissa, joten Suomen kesä ei pääse yllättämään.

Ohjelmantäyteiset 100-vuotisjuhlat järjestetään reilun viikon kuluttua samoissa maisemissa. Tilaa on sekä ulkona että sisällä Ahjolassa, joka soveltuu loistavasti juhlapaikaksi.

-Ruokailumahdollisuus löytyy 150 hengelle, ja kyllä täällä häitä, syntymäpäiviä ja pikkujouluja vietetään, Sipilä mainostaa.

 

Hykkilä-Lunkaan arki on muuttunut sadan vuoden aikana mutta kylä on edelleen vireä.

-Täällä on toimeliasta porukkaa. Maatilojakin on, mutta maatalous alkaa olla sivutoimi.

Asukkaiden määrä ei ole viime vuosina laskenut, sillä paluumuutto on vilkasta.

-Mikäs täällä on ollessa. Kuivajärven rantamaisemissa, Sipilä tiivistää. FL

Nuorisoseura Ahjon hyväntekeväisyyshuutokauppa ja kesätori pe 29.6. Huutokauppa klo 18.30 ja tori klo 18–19, Osoite: Hykkiläntie 637 Myytäviin tuotteisiin saa tutustua ja jättää ennakkotarjouksia klo 17.30–18.Hykkilä-Lunkaan 100 vuotisjuhlat la 7.7. Onnittelut klo 17–17.30 ja itse tapahtuma klo 18.

 

Uusimmat