Lounais-Häme

Satoja uusia maalauksia

Ilkka Juhani Takalo-Eskola on mielenkiintoinen mies. Hän puhuu yhtä sujuvasti vaikkapa luomiskertomuksesta ja tieteestä.

-Ei ole olemassa yhtä oikeaa, Takalo-Eskola sanoo.

Toinen ei sulje pois toista.

Monipuolinen taiteen tekijä täyttää tänään 80 vuotta. Hänelle iällä ei ole mitään merkitystä. Hän ei ole vielä kokenut kaikkea, mitä haluaa.

-Asioiden uutuudenviehätys ei ole hävinnyt.

 

Takalo-Eskola sanoo, että hänen uransa on kuin tilkkutäkki.

Taiteen tekeminen alkoi, kun hän oli 5-vuotias.

-Muistan sen innon, joka liittyi maalaamiseen.

Keskikouluikäisenä hän kuvasi onkimiaan kaloja laatikkokameralla. Taidetta sekin. Tänä vuonna hän teki lisää kaloja. Kaloja, joilla on sielu.

-En ole onneksi pystynyt onkimaan vuosiin. Muistan, kun sain poikana kaloja ja mielestäni ne katsoivat minua sillä tavalla.. niin, että ne tiesivät enemmän kuin minä.

 

Takalo-Eskola syntyi Keminmaalla. Sieltä perhe muutti sodan jälkeen Oulaisiin. Sieltä hän muutti Lohjalle ja lopulta Forssaan.

-Muutimme tänne tyttöjen koulunkäynnin takia.

Takalo-Eskolan performanssit alkoivat 1970-luvun alussa, kun hän opiskeli Helsingin yliopistossa saksaa.

-Olin ujo poika Pohjanmaalta, mutta aloin tehdä tapahtumataidetta, metsäteatteria, miten sitä nyt kutsuttiinkaan.

 

Alastomuus on kuulunut Takalo-Eskolan performansseihin. Alastomuus on hänelle tärkeä ilmaisukeino. Alastomana ihminen on tasa-arvoinen muiden kanssa.

-Vaatetuksella voi hämätä. En vastusta keikarointia, vaatteista voi nauttia, mutta ei niistä tarvitse tehdä statussymboleita.

Takalo-Eskola toteaa, että ihmiset reagoivat alastomuuteen eri tavoin. Hänelle kuitenkin riittää, jos ihmisen mielessä alkaa prosessi, kun hän näkee performanssin tai taideteoksen.

Taiteilijan mielestä taide on terapiaa. Ainakin taiteilijalle itselleen.

-Taide on aina terapiaa. Itselle tiedostamatonta.

 

Taideteos voi lähteä liikkeelle unesta. Takalo-Eskola alkaa kertoa unesta, jonka hän näki 1980-luvulla. Unessa hän oli sijaisopettaja ja kaikilla oppilailla oli kivi taskussa. Sitä kutsuttiin egottimeksi.

-Se oli tärkeä osa minuutta ja yhden pojan egotin oli hukassa. Säälin poikaa unessa.

Takalo-Eskola uskoo uniin. Hänelle ei ole merkitystä, tulevatko ne alitajunnasta vai henkimaailmasta.

-Olen tulkinnut maalaamiani unia vuosien päästä ja ymmärtänyt ne silloin.

 

Viimeisen vuoden aikana Takalo-Eskola on maalannut paljon.

-Aloin maalata viime lokakuussa.

Takalo-Eskolan Kirsti-vaimo kuoli toukokuussa vuonna 2015.

-En ikinä selviä siitä. Otan päivän kerrallaan.

Pariskunnan kultahäät olivat vain muutaman kuukauden päässä, kun vaimo kuoli. Takalo-Eskola oli ollut vuosia maalaamatta, sillä vaimo oli sairastellut pitkään.

-Ei vain tehnyt mieli mennä työhuoneelle. En kyennyt, en jaksanut, en kerennyt.

 

Maalaaminen tuli takaisin lastenlasten kautta. Takalo-Eskola teki pari viivaa lasten vesiväreillä. Sen jälkeen maiseman.

-Tuli mieleen, että voisin jatkaa maalaamista.

Hän oli kuitenkin jo luopunut työhuoneestaan. Mutta olihan keittiössä pöytä.

-Aloin tehdä akryyliväreillä A3-arkeille.

Takalo-Eskola maalasi päivittäin. Tammikuussa töitä oli syntynyt 176, helmikuun puolivälissä 320.

-Halusin päästä kiinni maalaamiseen ja pääsin, Takalo-Eskola sanoo tyytyväisenä.

Uusimpien töiden näyttelyn avajaisia vietetään syyskuun 22. päivä Helsingin Jätkäsaaressa Rankka Galleriassa. FL

 

Uusimmat