Lounais-Häme

Saudien kruununprinssi kutsuu toimittajan murhaa "vastenmieliseksi tapaukseksi"

Helsinki
24.10.2018, 19:35

Ulkomaat

Toimittaja Jamal Khashoggin kuolema oli “vastenmielinen tapaus”, sanoi Saudi-Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman tänään ensimmäisessä julkisessa esiintymisessään Khashoggin kuoleman jälkeen. Prinssi lupasi myös oikeuden toteutuvan ja tekijöiden joutuvan vastuuseen.
Saudiarabialainen Khashoggi oli Saudi-Arabian hallinnon kova kriitikko. Hänet tapettiin kuun alussa maan konsulaatissa Istanbulissa.
– Tapahtuma on ollut kivulias kaikille saudeille ja tuskallinen ja hirvittävä jokaiselle ihmiselle maailmassa, prinssi totesi.
Saudi-Arabian johto on kieltänyt osallisuutensa Khashoggin murhaan ja sysännyt vastuuta alaspäin komentoketjussa. Kansainvälinen painostus on kuitenkin koko ajan kasvanut: esimerkiksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kuvannut saudien toimintaa “historian surkeimmaksi peiteoperaatioksi”.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan ja kruununprinssi keskustelivat tänään puhelimessa ensimmäistä kertaa tapauksen jälkeen. Prinssin mukaan tapaus ei ole tuhonnut Saudi-Arabian ja Turkin välejä.
– Monet yrittävät hyödyntää Khashoggin tapausta lyödäkseen kiilan Saudi-Arabian ja Turkin välille. He eivät onnistu niin kauan kuin meillä on kuningas nimeltä Salman ja kruununprinssi nimeltään Mohammed bin Salman, prinssi vakuutteli.

Suomikin peräsi selvitystä

Suomen ulkoministeriö on keskustellut Saudi-Arabian suurlähettilään kanssa Khashoggista.
Ulkoministeriö kertoo odottavansa luotettavaa tutkintaa Khashoggin tapauksesta. Ministeriön mukaan tutkinnan läpinäkyvyys on tärkeää.
Ministeriö ei kerro tviitissään, missä yhteydessä keskustelut on käyty tai onko suurlähettiläs kutsuttu puhutteluun. STT ei ole vielä saanut ulkoministeriöstä kommenttia asiaa.
Saudi-Arabian suurlähettiläänä Suomessa toimii lähetystön nettisivujen mukaan Faisal Ghulam.

“Kauhistuttava rikos”

Euroopan unionin täytyy välttää tekopyhyyttä Khashoggin tapauksessa, varoittaa Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Hän painotti Euroopan parlamentin puheessaan, että unionin täytyy vaatia surman yksityiskohtaista selvittämistä.
– Tämä oli niin kauhistuttava rikos, että pienikin merkki tekopyhyydestä tuottaisi meille häpeää, Tusk sanoi.
Tuskin epäillään viitanneen puheellaan huoleen, että jotkut maat olisivat kiinnostuneempia laittamaan poliittiset ja taloudelliset edut totuuden edelle.
Yhdysvallat ilmoitti aikaisemmin aikeistaan perua viisumit saudiviranomaisilta, joita syytetään sekaantumisesta saudiarabialaisen Khashoggin tappamiseen. Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat on tunnistanut ainakin osan ihmisistä, jotka ovat olleet osallisina Khashoggin surmaan Saudi-Arabian konsulaatissa Istanbulissa.
Pompeo sanoi, että Yhdysvallat selvittelee myös muita mahdollisia rangaistuskeinoja.
– Teemme hyvin selväksi, että Yhdysvallat ei hyväksy toimittaja Khashoggin vaientamista väkivallalla, Pompeo sanoi.
Korkea-arvoisen yhdysvaltalaisviranomaisen mukaan epäillyt ovat saudien tiedustelupalvelusta, oikeuslaitoksesta, ulkoministeriöstä ja muista ministeriöistä.

CIA sai todisteet Turkilta

Turkin tiedustelupalvelut ovat kertoneet jakaneensa kaikki todisteet sauditoimittajan surmasta Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n kanssa, uutisoi paikallinen Sabah-sanomalehti.
CIA:n pääjohtaja Gina Haspel vieraili Turkin pääkaupungissa Ankarassa keskustellakseen viranomaisten kanssa Khashoggin kuolemasta. Sabahin mukaan todistusaineisto konsulaatista ja konsulin virka-asunnolta jaettiin tapaamisen aikana Haspelille.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan kutsui tiistaina sauditoimittajan surmaa raakalaismaiseksi murhaksi ja vaati, että kaikki siihen sekaantuneet saavat rangaistuksen.

—–

Korjattu klo 19.35: Prinssi kutsui kuolemaa “vastenmieliseksi tapaukseksi”, ei “hirvittäväksi rikokseksi”. Uutistoimisto AFP:n mukaan tulkki käänsi prinssin sanavalinnan väärin.

https://twitter.com/Ulkoministerio/status/1055081317610803201

STT

Kuvat:

Uusimmat