Lounais-Häme

Scandic Forssa historiaan, hotelli jatkaa itsenäisenä Hotelli Villana

Yhteistyösopimus hotelliketjun kanssa päättyy vuoden vaihteessa.
Scandic Forssa toimii vuoden loppuun asti. Sen jälkeen Forssan keskustassa sijaitseva hotelli jatkaa itsenäisenä nimellä Hotelli Villa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Scandic Forssa toimii vuoden loppuun asti. Sen jälkeen Forssan keskustassa sijaitseva hotelli jatkaa itsenäisenä nimellä Hotelli Villa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Scandicin ja Hämeen Valtatieravintolat oy:n välinen franchising-yhteistyösopimus päättyy. Scandic Forssa jatkaa itsenäisenä hotellina uudella Hotelli Villa-nimellä ensi vuoden alusta lähtien.

Ravintola Villa jatkaa toimintaansa normaalisti.

Nimen muutos ei vaikuta hotellin toimintaan. Henkilökunta jatkaa hotellin palveluksessa, ja palvelut jatkuvat samassa laajuudessa kuin aiemminkin.

– Yhteistyö Scandic-ketjun kanssa on ollut miellyttävää, antoisaa ja opettavaista. Olemme omaksuneet ison kansainvälisen ketjun toimintaperiaatteet hyvin omaan toimintaamme, ja jatko itsenäisenä toimijana on vankalla pohjalla, kertoo hotellinjohtaja Joni Järvi.

Yhteistyötä hotelliketjun kanssa ehtii vuodenvaihteessa kertyä 10 vuotta.

Ensin Pumpulienkeli, sitten Scandic

Nimen muutos ei ole hotellin ensimmäinen. Hämeen Valtatieravintolat oy avasi vuonna 2001 kiinteistössä Hotelli Pumpulienkelin, joka oli hotellin markkinointinimi vuoteen 2010.

Järvi kertoo, että nimen muutos näkyy hotellin uutena markkinointi-ilmeenä.

– Muutos mahdollistaa myös sen, että voimme kehittää palveluita paikallisesti ja itsenäisesti yhdessä henkilökunnan ja alueen toimijoiden kanssa. Siihen itsenäisyys tuo aiempaa enemmän vapautta.

Hotelli avaa uuden varaussivuston majoittuville asiakkaille loppuvuoden aikana. Hotelli löytyy jatkossakin yleisiltä varauskanavilta. Remontteja yhtiö ei muutoksen yhteyteen suunnittele.

Hotelli Villa valikoitui nimeksi, koska hotellin ravintola on toiminut Villa-nimellä jo useamman vuoden. Pumpulienkeli-nimeä harkittiin Järven mukaan myös, mutta se jätettiin historiaan ja toisen kerroksen juhlatilan nimeksi.

Yhteistyötä paikallistasolla

Järvi korostaa, että markkinointi itsenäisenä toimijana on hyvin tärkeää. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneita ovat hänen mukaansa paikalliset tahot, joita ovat seutukunnan yritykset, julkiset toimijat, urheiluseurat, yhdistykset ja luontomatkailukohteet.

– Tällä hetkellä muun muassa työstämme Forssan kaupungin, Forssan Palloseuran ja Vesihelmen kanssa jääkiekon juniorileirejä ensi kesäksi. Myös Pilvenmäki on tärkeä kumppani ja vuoden 2022 Kuninkuusravit on merkittävä tapahtuma meille kaikille hämäläisille, Järvi huomauttaa. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic