Lounais-Häme

Sebastian Vettel selvisi varoituksella ja sakolla

Sao Paulo/Helsinki
10.11.2018, 23:07

Urheilu-uutiset

F1-kausi on ollut Mercedeksen Lewis Hamiltonille lähes napakymppi. Lauantaina Hamilton tykitti Brasilian gp:n aika-ajoissa kauden kymmenennen paalupaikkansa. Samalla paalupaikka on Mercedekselle tallin kautta aikain sadas.
Interlagosin radalla toiseksi kiiruhti Ferrarin Sebastian Vettel, kolmanneksi Mercedeksen Valtteri Bottas ja neljänneksi Ferrarin Kimi Räikkönen.
Hamiltonin ja Vettelin toiminta aika-ajossa keräsi myös kritiikkiä. Vettelin piti ajaa Ferrarinsa aika-ajojen kakkososiossa vaa’alle punnittavaksi. Saksalaiskuski lähti kuitenkin yllättäen matkaan ja ajoi punnituslaitteiston rikki.
Mercedes-kuski Hamilton puolestaan hidasteli vaarallisesti Sao Paulon aika-ajojen toisessa osiossa. Vettel joutui tempustaan tuomariston kuultavaksi ja sai varoituksen sekä 25 000 euron sakon.
Vettel jäi Hamiltonin kärkiajasta 0,093, Bottas 0,160 ja Räikkönen 0,175 sekuntia. Hamilton osoitti vahvuuttaan, sillä paalupaikka-aika 1.07,281 on rataennätys.
– Täällä marginaalit ovat aina pieniä. Minulla oli tänään vauhtia taistella paalupaikasta, mutten pystynyt ottamaan sitä, Bottas harmitteli.

Ferrari pehmeillä renkailla matkaan

Räikkönen oli aika-ajon jälkeen melko tyytyväinen autoonsa.
– Pääosin meni melko hyvin, kun olimme radalla. Oli vähän sadetta, muttei se oikeastaan vaikuttanut suuremmin mihinkään, Räikkönen sanoi.
Ferrari lähtee kärkitalleista sunnuntain kisaan ainoana pehmeillä renkailla, kun muilla on allaan superpehmeät renkaat.
– Jos tänään olisi ollut kuivaa, uskon, että kaikki tallit olisivat ottaneet pehmeät renkaat. Se on luultavasti parempi ratkaisu kisassa, Räikkönen sanoi.
Dramaattisten aika-ajojen jälkeen Vettel sanoi halunneensa kiirehtiä auton punnituksessa, koska sää muuttui nopeasti.
– Varmaan on pienemmästäkin saatu rangaistuksia, muttemme me niitä päätä, Räikkönen sanoi Hamiltonin ja Vettelin tilanteista C More Maxin haastattelussa.

Taistelua kolmannesta sijasta

Räikkönen ja Bottas käyvät taistelua MM-sarjan kolmannesta sijasta, kun kautta on kaksi kisaa jäljellä. Mercedes ja Ferrari puolestaan vääntävät tallimestaruuden osoitteesta.
Bottas oli harmissaan paalupaikan lipeämisestä, mutta tyytyväinen kokonaisuuteen.
– Tämä oli meiltä vahva aika-ajo, jälleen hieno paalupaikka Lewisille, hän sanoi.
Aika-ajon viidenneksi ylsi Red Bullin Max Verstappen ja kuudenneksi tallikaveri Daniel Ricciardo.
Australialainen Ricciardo lähtee matkaan kuitenkin vasta 11. ruudusta, sillä perjantaina kävi ilmi, että hänen autoonsa vaihdetaan turboahdin. Sääntöjen mukaan se tietää viiden lähtöruudun rangaistusta kisaan.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

22.9.2020

Fingerpori

comic