Lounais-Häme

Sebastien Loeb ajaa Dakar-rallissa - haussa ensimmäinen kokonaisvoitto

Pariisi
31.10.2018, 13:49

Urheilu-uutiset

Rallin yhdeksänkertainen maailmanmestari Sebastien Loeb nähdään tammikuussa ajettavassa Dakar-rallissa. Loebin sponsori Red Bull kertoi keskiviikkona, että Loeb ajaa maailman tunnetuimmassa erämaarallissa Peugeot’lla yksityiskuljettajana.
Loeb on kilpaillut kolmesti aiemmin Dakar-rallissa, mutta kokonaiskisan voitto puuttuu ranskalaistähdeltä. Vuonna 2016 Loeb oli yhdeksäs, 2017 toinen ja 2018 kisa päättyi keskeytykseen.
– Voitto luonnollisesti motivoi minua, mutta kilpailusta nauttiminen on yhtä tärkeää, Loeb sanoi.
Loeb on nähty viime vuosina rallin MM-sarjan kisoissa satunnaisesti. Viime viikonloppuna hän löi monet ällikällä ajamalla Katalonian MM-rallin voittoon. Ykköstila oli hänelle rallin MM-sarjassa ensimmäinen vuoden 2013 jälkeen.
Dakar-ralli ajetaan 6.-17. tammikuuta Perussa.

STT

Kuvat:

Fingerpori

comic