Lounais-Häme Urjala

Seppo Pirhoselta viides Karjala-kirja: Kuolemajärvi elää edelleen

Seppo Pirhonen kokosi 470 sivua menetetyn pitäjän tarinaa ja sen ihmisten elämää itärajan tällä puolen.
Seppo Pirhonen on vihkiytynyt Kuolemajärvi-aiheeseen jo lapsena, sillä hänen isänsä oli sieltä kotoisin. Pirhonen on toiminut pitäjäsäätiön hallituksessa vuodesta 1983 lähtien. Kuva: Tapio Tuomela
Seppo Pirhonen on vihkiytynyt Kuolemajärvi-aiheeseen jo lapsena, sillä hänen isänsä oli sieltä kotoisin. Pirhonen on toiminut pitäjäsäätiön hallituksessa vuodesta 1983 lähtien. Kuva: Tapio Tuomela

Ihmiset tekevät pitäjästä sen mitä se on. Kun Kuolemajärvi jäi jatkosodan päättymisen jälkeen vuonna 1944 itärajan toiselle puolelle Kannakselle, sen ihmisten elämä kuitenkin jatkui.

Urjalalainen tietokirjailija Seppo Pirhonen kokosi karjalaisen Kuolemajärven tarinaa kirjaksi. Kuolemajärvi ei kuollutkaan julkaistiin 8. syyskuuta pitäjäjuhlissa.

– Pitäjän historia on kirjoitettu joskus 50-luvulla. Sen jälkeen on tapahtunut paljon, joten uusi kirja oli perusteltu. Mukana on toki tietoa Kuolemajärven historiasta, sota-ajasta ja evakoista, mutta painopiste on sodista nykypäivään asti, Pirhonen kertoo.

Kirja ajoittuu tähän syksyyn syystä: talvisodan alkamisesta on kulunut marraskuun lopussa 80 vuotta ja jatkosodan päättymisestä tänään 75 vuotta.

Yhtenä isona käännekohtana evakkosukujen ja kuolemajärveläisten historiassa on Neuvostoliiton hajoaminen 80–90-luvulla.

Teos on viides Seppo Pirhosen Karjala-aiheinen tietokirja. Kuva: Tapio Tuomela
Teos on viides Seppo Pirhosen Karjala-aiheinen tietokirja. Kuva: Tapio Tuomela

– Se nosti kotiseutumatkat Karjalaan uudelle tasolle. Mukaan lähti syntyperäisiä mutta myös entistä enemmän jälkipolvia. Esimerkiksi viime kesänä meidän matkamme 100 paikkaa täyttyivät nopeasti ja mukana oli toista, kolmatta ja neljättäkin polvea.

Kun jälkipolvet ovat päässeet näkemään suvun entiset kotipaikat, on syntynyt omakohtaisia kokemuksia.

– Suvun vanhempien puheissa Karjala on voinut olla kultamaa ja nyt nuoret ovat päässeet kokemaan pusikot ja kivijalat itse. Tietoon ja suvun muistoihin on liittynyt oma tunnekokemus, jotka ovat olleet voimakkaitakin.

Kokemukset ovat kirvoittaneet Pirhoselle materiaalia kirjaan. Hän on voinut ammentaa Kuolemajärveläinen-lehdessä julkaistuja tarinoita ja matkakertomuksia.

Kirjassa kerrotaan myös useista kuolemajärveläisjuurisista tunnetuista suomalaisista kuten kapellimestari Santtu-Matias Rouvalista.

Pirhonen on kolunnut myös Turun maakunta-arkiston ja seurakuntien arkistoja.

– Karjalaisten vastaanotosta uusissa seurakunnissa ei juuri ollut tutkittua tietoa. Merkintöjä löytyy kirkollisista lähteistä jonkin verran. Kaikkina aikoina yhteiselo ei ollut sujuvaa, mutta myös päinvastaisesta on merkintöjä. Esimerkiksi Koijärvellä kirkkoherran on kirjannut, että kunnassa perustettiin evakoiden saapumisen vuoksi 30-paikkainen sairaala, joka toimi kahden vuoden ajan.

Kuolemajärveläiset olivat talvisodan aikana evakossa Urjalassa ja Koijärvellä. Pääosa heistä sijoitettiin Varsinais-Suomeen jatkosodan jälkeen.

Yhtenä osiona Pirhosen teoksessa on myös Kuolemajärvi-säätiön historia. Säätiö on jakanut opintoavustuksia, kustantanut pitäjähistorian ja kuvateoksen ja järjestää vuosittain pitäjäjuhlan, julkaisee lehteä ja ylläpitää kotisivuja.

– Kirjassa luodaan katsaus myös siihen miten Neuvostoliitto asutti Kannasta ja miten siellä asutaan nykyään, Pirhonen lisää.

Tarinallisessa tietokirjassa on 470 sivua, yli 400 valokuvaa ja lisäksi havainnollistavia graafiikoita, karttoja ja taulukoita.

Teos on viides Seppo Pirhosen Karjala-aiheinen tietokirja. Lisäksi hän on kirjoittanut maaseudun kaupasta, paikallislehden historian ja järjestö- ja kouluhistoriasta.

Ensi lauantaina julkaistaan jälleen uusi Pirhosen teos eli Hoivaa ja asuntoja, joka kertoo Urjalan vanhustenkotiyhdistyksen historiaa. FL

Uusimmat