Lounais-Häme

Seurakunta tarjoilee lyseon ylijäämäruokaa

Forssan vanhan pappilan Pysäkki täyttyy aina perjantaisin nälkäisistä suista, kun Forssan seurakunnan diakoniatyö jakaa lämpimiä lounaita kahden euron hinnalla.

Vapaaehtoisena toimintaa pyörittävä entinen diakoniatyöntekijä Marjatta Virtanen hakee joka arkipäivä Forssan yhteislyseolta ylijäänyttä ruokaa.

Sen lisäksi diakoniatyö ostaa kaupasta salaattia, leipää ja maitoa lämpimän ruoan kylkeen, mikä rahoitetaan ruokailun kahden euron hinnalla. Yhteislyseon ruokailuista vastaava Loimijoen Kuntapalvelut ei kerää seurakunnalta maksua lyseolta haetusta ruoasta.

Ruokailijoita on Virtasen mukaan käynyt enimmillään 26 ja aina yli 10. Kävijöiden joukossa on myös eläkeikäisiä, mutta enimmäkseen ruokailijajoukko koostuu työttömistä. Tilaisuudesta ei silti käännytetä ketään pois, eikä ruokailijoiden taustoja kysellä.

Toiminta lähti liikkeelle, kun kaksi tahoa etsi pari vuotta sitten yhteistyömuotoa, ja intressit kohtasivat. Seurakunta etsi paikkaa, josta saisi valmista ruokaa jaettavaksi, ja Loimijoen Kuntapalvelut taas tahoa, johon saada ylijäämäruoka.

Diakoniatyö otti yhteyttä Kuntapalvelun keskuskeittiöön, josta vinkattiin lyseon olevan sopiva kohde.

Lyseo on vielä maantieteellisesti sopiva paikka, koska pappila on käytännössä tien toisella puolella.

-Ruoka pitää aika nopeasti hakea ”take awayna”, lämpimänä, mutta ilman, että sitä olisi pidetty liian kauaa lämpimänä. Meillä ei ole resursseja lähteä viemään ruokaa, Loimijoen Kuntapalveluiden ateriapalvelupäällikkö Jaana Ketonen sanoo.

Virtanen pystyy hakemaan itse polkupyörään kiinnitettävän peräkärryn kanssa ruoan, joka säilötään pappilassa odottamaan perjantaita.

Aina ruokaa ei välttämättä jää yli. Esimerkiksi tällä viikolla Virtanen sai lukiolta ruokaa vain kahtena päivänä. Ruoka ei ole kuitenkaan loppunut kesken pappilan ruokailuissa, vaan jokainen kävijä on aina saanut vatsansa täyteen. Pappilan ruokailusta ylijäänyttä ruokaa myös annetaan mukaan.

Toiminta on jatkunut pian kahden lukuvuoden ajan. Kesäksi lyseon jäädessä lomalle myös perjantairuokailut taukoavat. Syyskuussa toiminnan on tarkoitus jälleen jatkua.

Samassa tilaisuudessa diakoniatyö jakaa EU-elintarvikekasseja niin kauan kuin syksyllä saapuneesta erästä riittää jaettavaa. Kun uusi erä saapuu syksyllä, myös jako jatkuu.

Keskiviikkoaamuisin diakoniatyö taas järjestää euron aamiaisia, jotka keräävät jopa kymmeniä kävijöitä. Silloin ruokaa tärkeämpiä asioita on monelle sosiaalisuus ja ihmisten tapaaminen.

-Luulen, että lounaalla itse ruoka on pääsyy ihmisille. Täälläkin aina pari kolme jää kyllä juttelemaan ruoan jälkeen, mutta se on vain pieni osa, Virtanen sanoo.

Forssassa asuville Pirjo Hakalalle ja Pekka Puskalle nimenomaan ruoka oli syy saapua perjantaina pappilaan, mutta toteavat, että ihmisten näkeminen ja heidän kanssaan jutteleminenkin on mukava osa tapahtumaa.

-Kotona on niin yksinäistä, välillä on pakko lähteä sieltä liikkeelle. En täällä paljon juttele ihmisille, mutta kuuntelen kyllä mielelläni, Hakala kertoo.

Kaksikko kertoo käyvänsä ruokailuissa joka perjantai, ellei samaan aikaan satu olemaan jotain muuta menoa.

-Elän yksin, ja välillä rahatilanne oli todella huono, jolloin etsin tällaisia mahdollisuuksia. Nyt tilanne on jonkin verran parantunut, mutta käyn edelleen täällä, Hakala kertoo. FL

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic