Lounais-Häme

Seurakuntavaalien ennakkotiedot: Useissa suurissa kaupungeissa äänestettiin ennakkoon vähemmän kuin edellisissä vaaleissa

Helsinki
10.11.2018, 17:08

Kotimaa

Seurakuntavaaleissa ennakkoon äänestäneiden määrä on ennakkotietojen mukaan useissa suurissa kaupungeissa jäämässä viime kertaa alhaisemmaksi. Seurakuntavaalien kampanjapäällikön Hanna Piiran mukaan ennakkoäänestysprosenttia ovat kuitenkin nostaneet pienet seurakunnat ja suuremmista esimerkiksi Porin seurakuntayhtymä.
Iltapäivällä puoli kolmeen mennessä ennakkoääniä oli kaikkiaan annettu esimerkiksi Espoossa reilu 8 600, kun edellisissä vaaleissa ennakkoääniä kerääntyi 10 600.
Helsingissä ääniä oli annettu 14 000, kun edelliskerralla kivuttiin reiluun 17 600 ennakkoääneen. Puolestaan esimerkiksi Kuopiossa ääniä oli tullut reilu 4 300, kun edelliskerran ennakkoääniluku oli lähemmäs 6 000.
Lisäksi esimerkiksi Tampereella, Lahdessa ja Seinäjoella ennakkoäänten määrä näyttäisi jäävän edelliskertaa alhaisemmaksi.
Sen sijaan Porissa puoli kolmeen mennessä ennakkoääniä oli kertynyt hieman päälle 4 000, kun edelliskerralla Porissa ennakkoäänestämään intoutui lähemmäs 3 300.
Ennakkoäänestys päättyy tänään kello 18. Varsinainen vaalipäivä on viikon päästä sunnuntaina 18. marraskuuta.
Vaaleissa valitaan seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot seuraavalle nelivuotiskaudelle, joka alkaa ensi vuonna. Ehdokkaita on yhteensä 16 700.

STT

Kuvat:

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat