Lounais-Häme

Siitepölykausi ollut tähän mennessä heikko, vaikka se alkoi äärimmäisen aikaisin

Koivun kukinnasta odotetaan heikkoa, koska koivu on kukkinut kahtena edellisenä vuonna voimakkaasti. Arkistokuva

Siitepölykausi on ollut tänä keväänä tavanomaista heikompi, vaikka se alkoikin poikkeuksellisen aikaisin, sanoo projektitutkija Sanna Pätsi Turun yliopiston biodiversiteettiyksiköstä.

Tällä hetkellä maan eteläosassa kukkii koivu, ja koivun siitepölyä voi kulkeutua maan länsiosiin.

–  Tällä hetkellä koivun kukinta etenee kohti pohjoista vähitellen. Ihan vielä kukinta ei ole maan keskisessä osassa alkanut, mutta pian se alkaa myös siellä, Pätsi sanoo.

Leppä on pääosin jo kukkinut koko Suomessa, mutta osassa Lappia on vielä heikkoa kukintaa.

Siitepölykausi alkoi poikkeuksellisen aikaisin, sillä maan eteläosassa talvi oli tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin. Maan eteläosissa pähkinäpensas aloitti kukinnan jo tammikuun loppupuolella ja leppäkin alkoi kukkia jo helmikuun alussa.

Pätsi sanoo, että Lapissa sen sijaan saatiin nauttia ihan oikeasta talvesta, joten siellä lepän kukinta alkoi normaaliin aikaan eli huhtikuun loppupuolella.

Myös koivun kukinnasta odotetaan heikkoa. Pätsin mukaan syynä on sääolojen lisäksi se, että koivu on kukkinut kahtena edellisenä vuonna voimakkaasti.

Heinän kukinta ei ole vielä alkanut, mutta se Pätsin mukaan alkaa todennäköisesti maan eteläosista lähiviikkojen aikana. Heinän siitepölymäärää ei kuitenkaan voi ennustaa kovin paljon etukäteen.

–  Siihen vaikuttaa hyvin paljon sen hetkinen sää, eli kuinka lämmintä on, sataako tai onko pitkään kuivaa.

Jos vettä ja lämpöä on sopivassa suhteessa, siitepölyä on paljon ilmassa. Jos olosuhteet eivät ole otollisia heinän kukinnan kannalta, siitepölyä on vähemmän.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic