Lounais-Häme

Sikojen matka teuraalle katkesi

Teuraalle meneviä sikoja kuljettaneessa ajoneuvoyhdistelmässä syttyi kahden jälkeen torstai-iltapäivänä tulipalo Humppilassa Kankaan liittymän kohdalla. STT uutisoi torstaina, että kyydissä oli yhteensä 60 sikaa. Siat olivat matkalla lähialueilta Nurmoon Atrian tehtaille.

Auto oli STT:n tietojen mukaan pysähtynyt levikkeelle ja sikoja oltiin siirtämässä yhdistelmän etuosasta takaosaan, kun kuljettaja havaitsi, että etuosassa oli syttynyt palo. Palon syttymissyyn poliisitutkinta on käynnissä.

Sammutustyöt saatiin päätökseen melko nopeasti, mutta sikojen siirrossa ja valikoinnissa jatkokuljetukseen kesti vielä jonkin aikaa.

-Pari vuotta sitten Somerontiellä kaatui vastaava yhdistelmä. Silloin olin myös mukana. Tilanteet possujen kanssa ovat yleensä hankalia ja pitkäkestoisia, kun ne ovat kuljetusautoissa kolmessa kerroksessa, kertoi torstaina puoli viiden maissa Forssan pelastuskeskuksen päivystävä palomestari Marko Ahola.

Eläinten pelastaminen esimerkiksi palon sattuessa on siis ymmärrettävästi haastavaa. Humppilassa suuri osa sioista kuoli häkään.

-Lannat ja liekit ovat olleet tosi kovat, ja savuhan siinä on myrkkyä. Sitä ei tarvitse eläimen tai ihmisenkään vetää kuin pari kertaa, niin siinä on hengityselimet pelistä pois, huomautti Ahola.

Henkitoreissaan olevia eläimiä jouduttiin myös lopettamaan paikan päällä. Aholan havaintojen mukaan valtaosa eläimistä ei selvinnyt turmasta.

-Eläinlääkärin johdolla hoidettiin hommaa, tarkkoja määriä selvinneistä eläimistä en osaa nyt sanoa. Sinne jäi vielä poliisi ja eläinlääkäri, kun pelastustoimen yksiköt poistuivat, Ahola kertoi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic