Lounais-Häme

Sipilä: Hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon irtisanomislaista - kiista laista on pattitilanteessa

Helsinki
11.10.2018, 17:12

Kotimaa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo, että hallitus antaa eduskunnalle tiedonannon työllisyyspolitiikasta irtisanomislain aiheuttaman kiistan vuoksi. Sipilän mukaan tiedonanto annetaan eduskunnalle tiistaina ja hallituksen luottamuksesta äänestetään keskiviikkona.
Sipilä kuvailee hallituksen tiedonantoa poikkeukselliseksi keinoksi, mutta hänen mukaansa sitä on aiemminkin käytetty vastaavissa tilanteissa. Sipilän mukaan tiedonannolle on nyt tarve, koska irtisanomislain valmistelu on synnyttänyt suuren kiistan.
– Ajankohtaista työmarkkinakysymystä on käsitelty tänään hallituksen neuvottelussa ja eduskuntaryhmissä. Olemme päätyneet siihen, että nyt kun tämän kiistanalaisen lain käsittely on pyydetty lopettamaan, haemme eduskunnalta tiedonannon muodossa tälle työllisyyslinjauksellemme ja sen jatkumiselle tukea. Kysymme siis eduskunnasta, että pitääkö meidän jatkaa tällä linjalla, Sipilä sanoi tiedotustilaisuudessa ennen eduskunnan kyselytuntia.
Sipilä piti asiasta tiedotustilaisuuden yhdessä työministeri Jari Lindströmin (sin.) ja kokoomuksen ryhmänjohtajan Kalle Jokisen kanssa eduskunnassa.
– Toivomme tietysti, että eduskunnan tuki tulee tälle työllisyyspolitiikalle, Lindström sanoo.
Hallitus perusteli tiedotustilaisuudessaan uudistusta jälleen työllisyysvaikutuksilla. Useissa ekonomistiarvioissa on kuitenkin arvioitu, että irtisanomissuojan heikentämisen positiiviset työllisyysvaikutukset ovat pieniä tai epäselviä. Osassa arvioita on katsottu, että sillä voisi olla myönteisiä vaikutuksia työn tuottavuuteen.

Hallitus ja palkansaajajärjestöt pattitilanteessa

Hallitus haluaa helpottaa henkilöperusteista irtisanomista alle kymmenen työntekijän yrityksissä, mutta ay-liike on vastustanut aietta kiivaasti. Palkansaajajärjestöille ei kelpaa kuin esityksen vetäminen pois valmistelusta, kun taas hallitus ei aio esitystä perua.
STTK:n puheenjohtajalle Antti Palolalle hallituksen päätös tiedonannon antamisesta tuli yllätyksenä.
– Mielenkiintoinen ja yllättävä veto. Tilanne on uusi, ja meidän pitää arvioida ja pohtia sitä. Liitot tietenkin päättävät itse, miten toimivat. Sinänsä meidän vanha päätös ja vaatimus ovat edelleen voimassa eli että hallitus vetäisi pois tämän esityksen ja aloittaisimme yhdessä valmistelun muista työllisyyttä ja työllistymistä edistävistä toimista, Palola kommentoi tiedotustilaisuuden jälkeen STT:lle.
Palola sanoi olevansa viikonlopun ja alkuviikon aikana yhteydessä STTK:n liittoihin. Keskiviikkona Ilta-Sanomissa Palola arvioi liittojen pohtivan asiaa eri tavalla asian edetessä eduskuntaan. Hallituksen esitys etenee eduskuntaan todennäköisesti marraskuun loppupuolella.
– Ne (painostustoimet) koskevat sitä aikaa, kun tämä on valmistelussa. Minä luulen, että sitten me siirrymme vaiheeseen kaksi, kunhan eduskunta alkaa tätä käsitellä. Luulen, että sitten meidän liitot arvioivat tämän tilanteen eri tavalla.
– Oma henkilökohtainen näkemykseni on, että siinä vaiheessa kun asiaa käsitellään eduskunnassa, niin silloin meidän pitää antaa eduskunnalle työrauha, Palola linjasi lehdelle.
Pääministeri Sipilä keskusteli keskiviikkoaamuna pitkään palkansaajajärjestöjen puheenjohtajien kanssa tilanteesta. Hänen mukaansa varsinaisia neuvotteluja ei ole suunnitelmissa.
Hallitus katsoo tulleensa merkittävästi vastaan, kun se alensi rajan kymmenen työntekijän yrityksiin. Alun perin hallitus oli esittänyt, että irtisanomista helpotettaisiin alle kahdenkymmenen työntekijän yrityksissä.

Tiedonanto suhteellisen järeä keino

Hallituksen tiedonanto eroaa pääministerin ilmoituksesta siinä, että tiedonannon yhteydessä järjestetään luottamusäänestys.
Hallitus antoi tiedonannon eduskunnalle esimerkiksi kesällä 2017, kun hallituspohja muuttui perussuomalaisten hajoamisen jälkeen.
Tänä kesänä Sipilä taas antoi pääministerin ilmoituksen eduskunnalle, kun sote- ja maakuntauudistuksen aikataulut lykkääntyivät.
Alkuun Sipilä piti hetken verran mahdollisena, että hallitus olisi voinut antaa sote- ja maakuntauudistuksen lykkääntymisestä tiedonannon eduskunnalle. Se vaihtui kuitenkin yhdessä yössä pääministerin ilmoitukseksi, johon ei liity luottamusäänestystä. Oppositiosta epäiltiin tuolloin, ettei kaikilla hallituspuolueilla riittänyt kanttia mittauttaa luottamusta.

https://www.is.fi/politiikka/art-2000005859193.html

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

25.9.2020

Fingerpori

comic