Lounais-Häme

Sipilä: Hallitus on Soinin takana mahdollisessa epäluottamusäänestyksessä - oikeuskansleri pitää Soinin osallistumista abortinvastaiseen tilaisuuteen ongelmallisena

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan ulkoministeri Timo Soini (sin.) suhtautuu hyvin vakavasti oikeuskanslerin antamaan päätökseen aborttikanteluasiassa.

– Itse päätös on hyvin sen mukainen, mitä hallituksessa (toukokuussa) keskusteltiin eli ministerin on oltava äärimmäisen tarkka silloin, kun yksityishenkilönä osallistuu joihinkin tapahtumiin, ettei mitään väärinkäsityksiä koko Suomen linjasta tule, Sipilä sanoi iltapäivällä medialle eduskunnassa.

Sipilän mukaan hallitus on ministeri Soinin takana mahdollisessa epäluottamusäänestyksessä, jota oppositio on kaavaillut.

– Kyllä. Ei meillä (hallituksella) ole huomauttamista ulkoministeri Soinin toimintaan ulkoministerinä, Sipilä sanoi Valtiosalissa.

Oikeuskansleri arvioi aiemmin, että Soinin osallistuminen abortinvastaiseen tilaisuuteen Kanadassa oli ongelmallista. Oikeuskanslerin mukaan se on ollut omiaan lisäämään virheellisen tulkinnan mahdollisuutta, että kyse olisi Suomen virallisesta kannasta.

Sipilältä kysyttiin, olettaako hän, että Soini muuttaa käytöstään jollain tavalla päätöksen jälkeen.

– Kyllä minusta se, että hän suhtautuu tähän hyvin vakavasti – minulle hän sanoi, että (ottaa vakavasti) joka kirjaimen, joka siinä on kerrottu – niin, uskon, että näin tapahtuu, Sipilä sanoi.



“Ulkoministerin pitäisi olla varovainen kannanotoissaan”



– Virkamatkallaan Soini on edustanut kotimaataan, jonka lainsäädännössä abortti on sallittu ja joka toimii ulko- ja turvallisuuspolitiikassaan naisten ja tyttöjen oikeuksien ja muun muassa heidän seksuaali- ja lisääntymisterveytensä edistämiseksi, oikeuskansleri Tuomas Pöysti perustelee ratkaisuaan.

Ulkoministerin pitäisi oikeuskanslerin mukaan ulkomailla matkustaessaan olla erityisen varovainen ja pidättyväinen kannanotoissaan, ettei synny epäselvyyttä siitä, mikä on Suomen valtion ja mikä ministerin oma kanta. Ulkoministerillä on perustuslain mukaan toimivalta ilmaista Suomen ulkopoliittisia kantoja muille valtioille, oikeuskansleri toteaa.

– Tämä asettaa hänen toimintamahdollisuuksilleen rajoituksia silloin, kun hän matkustaa Suomen valtion edustajana ulkomailla.

Oikeuskanslerin mukaan osallistumisessa oli kyse uskonnonharjoittamisesta, mutta myös abortinvastaisesta kannanotosta.

Vaikka Soinin toiminta oli ongelmallista, hän ei kuitenkaan toiminut lainvastaisesti, oikeuskansleri sanoo.

– Poliittinen arviointi siitä, oliko Soinin menettely yhteensopiva Suomen ulko- tai sisäpoliittisen linjan kanssa, ei kuulu laillisuusvalvojan tehtäviin vaan poliittisen ministerivastuun piiriin, tiedotteessa todetaan.



Soini: Tämän päätöksen mukaan eletään



Soini sanoo käyttäneensä aina harkintaa ja käyttävänsä sitä jatkossakin. Hän kommentoi oikeuskanslerin ratkaisua sanomalla, että oikeuskanslerin mukaan hän ei ole toiminut lainvastaisesti ja tämän päätöksen mukaan nyt eletään.

– Totta kai kanslerin teksti kokonaisuudessaan, kymmenen sivua, on painavaa asiaa ja otan sen kaiken vakavasti ja opikseni.

Soini sanoo keskustelleensa asiasta pääministerin kanssa.

– Kävimme keskustelua, että oikeuskansleri oikeusvaltiossa käsittelee nämä asiat ja oikeuskanslerin ja tuomioistuimien sanomisiin ei poliitikkojen pidä puuttua, vaan ne otetaan sellaisena kuin ne annetaan.

Sinisten puheenjohtajan Sampo Terhon mukaan on päivänselvää, että oikeuskanslerin linjausta pitää kunnioittaa.

Terhon mukaan oikeuskanslerin päätöksen yksiselitteisin viesti oli, ettei Soini ole tehnyt mitään lainvastaista.

Hän ei ota kantaa siihen, pitäisikö Soinin harkita paremmin osallistumistaan eri tapahtumiin.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että oikeuskanslerin lausunto pitää ottaa vakavasti ja ministerin on oltava Suomea edustaessaan todella tarkka siitä, mihin hän osallistuu.



Luottamusäänestyksen ajankohta ei vielä ratkennut



SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n eduskuntaryhmät aikovat esittää epäluottamuslausetta ulkoministerille hänen aborttikannanottojensa vuoksi.

Virallisesti epäluottamusta ei vielä ole esitetty, joten puhemiesneuvosto ei kokouksessaan tiistaina voinut myöskään päättää epäluottamusäänestyksen ajankohtaa. Ensi viikko olisi hallitukselle hankala, sillä tiedossa on virkamatkoja muun muassa YK:n yleiskokouksen vuoksi.

– Onhan se tietysti selvää, että hallituksen ministerit ja kansanedustajat osallistuvat luottamusäänestyksiin. Mutta se on tämän talon päätös, milloin tämmöiset äänestykset järjestetään. Ja on tietysti selvää, että jos minun luottamuksestani äänestetään, niin olen tietysti paikalla, Soini sanoi.


 

 

Asiasanat

Fingerpori

comic

Uusimmat