Lounais-Häme

Sittenkin hyvä isä

Isäksi ei synnytä, vaan kasvetaan.

Jos joku tämän tietää, niin ainakin hämeenlinnalainen Kristian Leivo. Kaikki nimittäin lähti menemään pieleen heti, kun Leivo sai kuulla tulevansa isäksi.

Miksi näin, sitä mies ei itsekään oikein ymmärrä.

Lapsi oli odotettu, toivottu, kovasti kaivattu. Pari aikaisempaa raskautta, jotka olivat päättyneet keskenmenoihin, olivat jättäneet jälkensä. Rakastelu oli muuttunut suorittamiseksi.

-Kun testi näytti kahta viivaa, en edes ensin uskonut koko asiaa. Ajattelin, että se tulisi pian ulos kuitenkin.

Leivo sulkeutui autotalliin juomaan olutta. Mitä pidemmälle raskaus eteni, sitä enemmän kului olutta.

Pari ei puhunut, molemmat mököttivät omissa nurkissaan.

-Juominen vain lisäsi oman pään kaaosta entisestään.

Alku oli yhtä sekasotkua. Innostusta Leivo jaksoi osoittaa oikeastaan vain vaunujenhankintareissulla.

-Kun vihdoin ymmärsin olevani isä, yritin kiriä menetettyä aikaa takaisin. Luulin, että täydellinen isä ostaa ja haalii kaikenlaista ja kuljettaa toista paikasta paikkaan.

Leivo ymmärsi olevansa väärässä. Hän ymmärsi, että isyydessä on kyse jostain paljon muusta kuin materiasta.

Kun Sofi-tytär oli puolivuotias, alkoi puolison mitta täyttyä. Vaihtoehdot olivat selvät. Joko mies ryhdistäytyisi tai perhe hajoaisi.

Leivo päätti ottaa itseään niskasta kiinni. Pelko kaiken menettämisestä oli liian suuri.

 

Olenkohan liian vanha mies isäksi? Onko minusta edes vastuulliseksi isäksi? Kehtaanko kulkea viisikymppisenä kanssasi vai ajattelevatko kanssaihmiset sinua minun iltatähdekseni?

 

Kirjoittamista Leivo on harrastanut aina. Pöytälaatikkoon on kertynyt runoja ja laulujen sanoituksia.

Odotusaikana hän alkoi jäsennellä ajatuksiaan päiväkirjamaiseen muotoon.

Aluksi kyse oli oman korvienvälin koossapitämisestä, sitten kirjoittamiseen hiipi tavoitteellisuus. Leivo lähetti käsikirjoituksen kustantajalle ja sai yllätyksekseen myönteisen vastauksen.

-Isäksi tuleminen ei ole aina kaikille niin helppoa. Halusin kertoa toisesta puolesta, josta ei niin paljon puhuta.

Vastaanotto on jännittänyt ja jännittää edelleen.

Vaimo, Satu Leivo, pitää miestään rohkeana ja rehellisenä, mutta isomummu tokaisi, että pitikö sinun nyt perkele kaikki kertoa.

 

Pelottaa pirusti synnytys enkä siitä kehtaa puhua ääneen kenellekään, kun kaikki siitä ovat niin innoissaan. Ei ole isä eikä mikään, joka ei ole synnytyksessä ollut mukana.

 

Ennen lapsen syntymää Kristian Leivo tiesi tarkalleen, millainen isä hän ei haluaisi olla.

Ei ikinä samanlainen kuin oma isä.

Ja kuitenkin hän huomasi lopulta toteuttavansa tuttua kaavaa. Hänestä oli tulossa juuri sellainen kuin oli pelännyt.

Oman isänsä kanssa Leivo ei ole nähnyt noin 15 vuoteen. Eikä hän oikeastaan isänsä kanssa lapsenakaan paljon asunut, sillä vanhemmat erosivat, kun leivo oli vuoden vanha. 41-vuotiaana menehtynyt isäpuoli oli oikeastaan se, josta Leivo haki miehenä olemisen mallinsa.

Miksi asiat sitten menivät niin kuin ne menivät?

-Kai se oli pelkoa. Isäksi tulemisen pelkoa, Leivo sanoo nyt.

Loppuraskautta varjosti epäily raskausmyrkytyksestä, eikä pelko jäänyt synnytyssaliin. Lapsi kiidätettiin elottomana suoraan teholle, ja pari jäi kahdestaan synnytyssaliin.

-Lapsen silmät jäivät mieleen, se, kun ne muljahtivat kuin kuolevalla.

Teholla Leivo ei uskaltanut koskea lapseensa kuin sormenpäällä silitellen.

 

Katseesi on tosi kipeä ja päälakesi puoliksi musta. Pelottaa ja surettaa, miksi juuri meille kävi näin. Onneksi olet edes hengissä.

 

Pelko ei karissut kotimatkalla, vaan se teki pesän Leivon rintaan.

Tuore isä vahti lastaan herkeämättä, pyrki säästämään kaikilta kolhuilta.

Lapsen suojelemisesta kasvoi sellainen tehtävä, ettei Sofi vielä kaksi ja puolivuotiaanakaan saanut laskea liukumäestä yksin.

Oman mausteensa soppaan antoi vieläpä lapsen sukupuoli. Leivo oli alkuun tyttölapsen kanssa aivan ymmällään. Aika kasvatti kuitenkin järkeä päähän.

-Olen luullut, että tytöt ovat erilaisia, mutta tuon sisällä asuu kyllä pieni mies, Leivo hymyilee ja katsoo Sofia.

-Ollaan vaimon kanssa aina vitsailtu, että minä olen oikea maanantaiversio. Minulle sattuu kaikenlaista. Mutta nyt näen kyllä Sofissa sitä samaa.

Isän rooli alkoi löytyä vähitellen. Parhaiten se kirkastui siinä vaiheessa, kun vaimo lähti töihin ja isä jäi kahden tyttärensä kanssa kotiin.

 

Tosi äijästä kasvaa lapsen mukana pieni mies. Mies, joka käpertyy pienen lapsen viereen päiväunille.

 

Nyt olohuoneessa papattaa iloinen kolmevuotias.

Arki on tavallista lapsiperheen arkea kiireineen kaikkineen.

Leivo on päässyt peloistaan ja lapsi laskee liukumäestä niin kuin lapset nyt vain laskevat.

Tyttären kanssa painitaan, musisoidaan, tehdään omia elokuvia ja kokkaillaan.

-Haluan, että lapsi voi olla juuri sellainen kuin on. On kiva touhuta yhdessä.

Kaikki on hyvin. Ja jos Leivo saisi nyt päättää, mitä hän tekisi toisin, ei sitä ole ainakaan vaikea sanoiksi pukea.

-Aivan kaiken, Leivo hymyilee.

 

Kursivoidut kappaleet ovat otteita Kristian Leivon kirjasta “Minusta tulee isä?!”

 

Kristian Leivo
Syntynyt vuonna 1975.Asuu Hämeenlinnassa puolisonsa ja kolmevuotiaan tyttärensä kanssa.Työskentelee vartijana Hämeenlinnan vankisairaalassa.Harrastukset frisbeegolf, petankki, musiikki ja tyttären kanssa uiminen.Kirjoittanut kirjan Minusta tulee isä?! (Marketiimi, 2016)

Uusimmat