Lounais-Häme

Skandinavian vaellusreiteillä

Harri Ahonen viihtyy karuissakin maisemissa. Muuten hänestä ei olisi tullut sekä arvostettua että menestyvää vaelluskirjailijaa ja aiheesta luennoitsijaa. Myös Ahosen vaellusreittien varrella kertyneelle kuvasadolle riittää käyttöä kirjojen lisäksi näyttelyiden muodossa.

Hän omistautuu niin vaellusretkillään ja kirjoissaan kuin luennoidessaankin Skandinavian erämaaluonnolle. Oman vahvistuksensa asia saa hänen Forssan luontomuseolle ripustamassaan valokuvanäyttelyssä.

Esillä oleva kokonaisuus koostuu kuvamateriaalista, josta Harri Ahonen on poiminut myös kirjoihinsa päätyneen aineiston.

-Osa näistä on samoja kuin kirjoissa, osa samoista kohteista erilaisina versioina kuin kirjoissa ja osa kokonaan eri aiheista kuin kirjoissa, hän summaa näyttelyään.

Kipinän, joka sytytti rakkauden Skandinavian luontovaelluksille, Harri Ahonen tunsi vuonna 1999 oleskellessaan vaihto-oppilaana Tromsassa. Hänen ensimmäinen kirjansa aiheesta ilmestyi Tammen kustantamana vuonna 2014 nimellä Pohjois-Skandinavian vaellusreitit. Se sai johdonmukaiseksi jatkeekseen Keski-Skandinavian vaellusreitit -niteen vuonna 2016.

Julkaisut kuuluvat alansa todellisiin tietoteoksiin, vaeltajaa ajateltuine karttoineen ja niin yleisine kuin yksityiskohtaisine käytännön neuvoineen. Upea kuvitus laajentaa mielenkiinnon heräämistä myös pelkästään katselunautinnon puolelle.

Harri Ahosen uusin teos Pohjois-Norjan rannikkoreitit tuli painosta vain viisi kuukautta sitten, mutta siitä on markkinoilla jo toinen painos. Myös hänen aikaisempien teostensa jo useammat uusintapainokset kertovat paljon puhuvaa kieltään niiden saamasta vastaanotosta. Lisäksi ne ovat löytäneet tiensä Saksan, Itävallan, Sveitsin ja Hollannin markkinoille saksaksi käännettynä.

Tekijä määrittelee tarkoittavansa kirjoissaan Skandinavialla nimenomaan alueen maantieteellistä käsitettä. Hän on opiskellut maantiedettä pääaineenaan Tampereen ja Joensuun yliopistoissa. Lopputyön viimeistely jäi kirjojen suosiolliseksi osoittautuneen vastaanoton yllättämäksi.

-Ajattelin, että kirjoitan gradun valmiiksi saatuani ensimmäisen kirjani painokuntoon, mutta se työ odottaa edelleen vuoroaan.

Vaeltaminen vie Harri Ahosen ajasta vuosittain, eli kesäisin, muutaman kuukauden. Taakse jäävä kilometrimäärä vaihtelee 600:n ja tuhannen välillä.

Hänen muut vuodenaikansa kuluvat kirjoittamisen, vaellusreittien suunnittelun, luentojen ja valokuvanäyttelyiden merkeissä. Luentoja Harri Ahonen pitää aiheestaan noin neljäkymmentä ja valokuvanäyttelyitä noin 25 vuodessa.

Hän on syntynyt Tampereella, ja asettunut sinne uudelleen asuttuaan välillä muun muassa nelisen vuotta Norjassa sekä yhteensä useampia vuosia Itä-Suomessa, Lappeenrannassa ja Helsingissä.

Forssan suuntaan Harri Ahonen teki tuttavuutta kysyessään kirjastosta mahdollisuutta vaellusaiheisen luentotilaisuuden järjestämiseen. Samalla hän sai tietää, että saman katon alla tarjoutuu tilaisuus myös valokuvanäyttelyn pitämiseen. FL

Harri Ahosen retkivalokuvanäyttely on esillä kirjastotalon yläkerrassa sijaitsevassa Forssan luontomuseossa loka- ja marraskuun ajan.Lisäksi Harri Ahonen on tiistaina 31.10.2017 klo 18 alkaen luontomuseon seinän takana sijaitsevassa Brander-salissa kirjallisuusillan vieraana jakaen tietoa ja kertoen omakohtaisia kokemuksiaan Pohjois-Norjan ja -Ruotsin vaellusreiteiltä. Vapaa pääsy.

Fingerpori

comic