Lounais-Häme

Skeittipuiston paikka Tammelassa jäähylle

 

Nuorten skeittipuisto ei taida sittenkään nousta Tammelassa torialueen reunaan liki seurakuntataloa. Tammelan kunnanhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan vapaa-aikalautakunnan päätökseen. Kunnanhallitus tahtoo miettiä muitakin sijoitusvaihtoehtoja.

Kunnanhallitusta arveluttaa skeittipuiston sijoittaminen lähelle kirkkoa alueelle, jonka läheisyyteen on kaavailtu uurnahautausmaa.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Kaunisto (kesk.) tähdentää, ettei kunnanhallitus halua puntaroida skeittipuistossa tarkemmin muuta kuin sopivaa sijaintia. Mahdollisena sijoituspaikkana harkintaan palaa liikuntakeskuksen alue, joka on uudistumassa ja joka toimi aiemmin Tammelan skeittipaikkana. Vapaa-aikalautakunta liputti skeittipuistoa keskeiselle paikalle.

– Asiaa ei ole missään muissa elimissä käsitelty. Ihmisiltä on tullut kovin paljon kyselyjä, eikö sille mitään muuta paikkaa voi olla. Sijaintia kirkon vieressä pidetään arkana paikkana, Kaunisto sanoo

Skeittipuiston maanrakennustöiden piti käynnistyä loppuvuodesta, mutta rakentaminen vaiheittain vie kolme vuotta. Kunta varasi töihin 26 000 euroa.

Skeittipaikkaa suunniteltiin torialuetta ennen ns. Onnin puistoon terveyskeskuksen viereen, mutta naapurien vastustuksen ja hankalan maapohjan vuoksi paikka meni vaihtoon. FL

 

Uusimmat