Lounais-Häme Forssa

Somekirjoittelu poiki rikosilmoituksen Forssassa – liittyy sikojen kohtelua käsittelevään Facebook-päivitykseen

Hämeen poliisi vahvistaa, että se on kirjannut tällä viikolla yhden rikosilmoituksen kunnianloukkauksesta koskien tuotantoeläinten kohteluun liittyvää Facebook-päivitystä. Ilmoituksen johdosta poliisi avaa esitutkinnan selvittääkseen onko asiassa syytä epäillä rikosta.

Muun muassa Forssan Lehti kertoi torstaina yksityisen henkilön somepäivityksestä, jossa väitettiin eläimiä kohdellun kaltoin kuljetuksen yhteydessä HKScanin yksikössä Forssassa. HKScanin edustaja kertoi samassa lehdessä yhtiön tutkineen väitteen ja todenneen sen perättömäksi.

Poliisi ei ota kantaa siihen, liittyykö ilmoitus itse päivitykseen vai siihen liittyvään keskusteluun. Esitutkinnan alkuvaiheessa poliisi kuulee sekä asianomistajaa että teosta epäiltyä.

Poliisi muistuttaa, että jokaisen käyttäjän kannattaa miettiä tarkoin, mitä sosiaalisessa mediassa ja keskustelufoorumeilla kirjoittaa ja julkaisee. Jokaisen on aina syytä etukäteen varmistaa esittämiensä väitteiden todenperäisyys, poliisista huomautetaan..

Väitetyn eläinten kaltoinkohtelun osalta poliisi ei tässä vaiheessa katso aiheelliseksi aloittaa rikostutkintaa. Tiedossa olevien seikkojen valossa poliisilla ei ole riittävästi näyttöä epäillä asiassa tapahtuneen rikosta. FL

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic