Lounais-Häme

Somero jäi katsomaan perävaloja

 

Vielä vuonna 1960 kaikki näytti Someron kannalta hyvältä, Forssa ja Salo asukaslukuineen takana ja uusi aika edessä. Sitten Salon ja Forssan kaupungit alkoivat kasvaa ja ylittivät 20000 asukkaan rajapaalun, mutta Somero jäi jälkeen. Nyt väkimäärä on Somerolla huvennut viime vuodet Forssan tapaan. Nykytahtia Someron asukasmäärä laskee kohta alle 9000:n.

– Valtateiden ja rautatien muualle sijoittumisen johdosta suuret teolliset työpaikat jäivät täällä syntymättä Laukamo-yhtiöitä lukuun ottamatta. Se on aiheuttanut sen, että somerolaiset ovat muuttaneet työn perässä muihin kaskukeskuksiin ja kuntiin, myöntää Someron kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jani Kurvinen (kesk.).

Someron kaupunki pyrkii edelleen kääntämään suunnan aktiivisella ja pitkäjänteisellä elinkeinopolitiikalla: hankkimalla lisää teollisuus- ja omakotitontteja. Muuttajille täkynä ovat hyvät vapaa-ajan ja kulttuurin palvelut.

Someron kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kati Fonsell-Laurila (kok.) tuumii, että kaupungin imagoa tärkeämpää potentiaalisille muuttajille on työpaikka lähistöllä.

Someron elinkeinolaitakunta on tilannut juuri tutkimuksen siitä, mikä on saanut ihmisiä muuttamaan paikkakunnalle.

Kotiseutukirjailija, kotiseutuneuvos Manu Kärki arvioi luennossaan, että Somero olisi Kärjen mukaan voinut kasvaa 20000 asukkaan kaupungiksi, jos valtaväylät kulkisivat toisin. Valtateitä 2 ja 10 ei saatu kulkemaan alkuperäiskaavailuista huolimatta kunnolla Someron kautta, vaan ne risteävät naapurissa Forssassa.

– Jos Somerolla olisi rautatieasema ja Helsingin–Porin ja Turun–Hämeenlinnan teiden risteys olisi sattunut Somerolle eikä Forssaan, niin varmaankin Someron kehitys olisi ollut ihan toista.

– Määrittelisin, että väkilukukehityksen muutos tapahtui lyhyellä aikaa, 10–20 vuodessa, Kärki summaa.

Vielä sodan jälkeen eteläisen Suomen julkinen liikenne kulki Someron keskustan läpi pitkin vanhaa Porin- ja Hämeenlinnan-tietä.

Tehtaan ympärille kehittynyt Forssa ja Salo olivat lähtökohdiltaan keskustaajamia, kun Somerolla väki oli hajaantunut laajalle alueelle.

Somero on mainostanut itseään julkkiksillaan sekä lyhyillä välimatkoillaan isoihin ja pieniin naapurikaupunkeihin, mutta Kärjestä ne tuskin saavat väkeä muuttamaan.

– Somerolaisia käy kyllä Helsingissä töissä, mutta ei sieltä päin työpaikkoja ole tänne kovinkaan paljon tullut.

– Somero tiedetään julkkiksiensa ansiosta ympäri Suomea, mutta sen sijainti jää arvailuksi.

Someron ongelmien yhtenä taustasyynä Kärki pitää hallinnon sekavuutta ja hajaannusta. Varsinais-Suomen ja Hämeen raja on halkaissut pitäjän, joka on saanut vuosikymmeniä puntaroida lääni-identiteettiään. Valtateiden linjauksia pohdittaessa reuna-alue ei Kärjen mukaan saanut korkeiden päättäjien tukea.

– Varsinkin näissä tieasioissa koettiin, että missään ei pidetty somerolaisten puolia, kun ollaan kahden maakunnan ja läänin rajalla.

Samoin Somero jäi väliinputoajaksi ilman rautatieasemaa, kun Riihimäen–Turun rata jäi aina toteutumatta. Somero hävisi myös siementarkastuslaitoksen Loimaalle.

Somerolaisten itsetuntoa koetteli myös se, että kunta jäi 1980-luvulla ilman kaupunkioikeuksia ainoana 11 anojasta. Kaupungiksi Somero ylsi vasta 1993.

Rajaseutuna Somero on onnistunut saamaan vain kaksi henkilöä kansanedustajaksi lobbaamaan kunnan etuja ja luomaan suhteita valtakunnan ylimpään johtoon. Maalaisliiton Lauri Sariolan kauden (1929–1939) jälkeen kesti 56 vuotta, ennen kuin Mauri Salo (kesk.) pääsi eduskuntaan.

Manu Kärki ei usko, että Someron asukaskehitys olisi toiseksi juuri muuttunut, vaikka mikä puolue hyvänsä olisi ollut vallassa. FL

 

Somero jäi Forssan ja Salon taakse
Vuonna 1960 Someron väkiluku oli 11281, Forssan 10736 ja Salon 10707.Vuonna 1970 Someron väkiluku oli 9868, Forssan 15725 ja Salon 17162.Vuonna 1980 Someron väkiluku oli Somerniemi-liitoksen jälkeen 10289, Forssan 19332 ja Salon 19611.Forssa ja Salo ylittivät 20000 asukkaan rajan 1980-luvulla.Forssassa ilo oli lyhytaikainen. Salon kaupungin väkiluku oli 26000 ennen vuoden 2009 isoja kuntaliitoksia.Someron kaupungin väkiluku on nyt 9067 ja Forssan 17423.

Uusimmat