Lounais-Häme

Somero saa Mummon vehkeet

Someron kaupungin taidekokoelma saa arvokkaan lisän, kun kuvanveistäjä Seppo Manninen lahjoittaa kaupungille puutaideteoksiaan. Kyseiset teokset olivat viime kesänä esillä Someron Kivimakasiinissa.

-Makasiinista on kehitetty vähitellen tasokasta taidenäyttelytilaa. Teokseni olivat kesällä tavallaan mallina siitä, miten tilaa voidaan hyödyntää. Haluan lahjoittaa teokseni kokoelman siemeneksi, Manninen selittää.

Mannisen lahjoituksen taustalla on somerolaisen näyttelykulttuurin kehittäminen. Teosten avulla voidaan toivottavasti edesauttaa nimekkäiden näyttelyiden saamista Somerolle.

Mannisen lahjoittamat teokset ovat hänen puukauden töitään. Vanhimmat kolme teosta, Mummon vehkeet, Tasapaino ja Cupola piccolo ovat valmistuneet vuonna -94. Kusti polkee posti kulkee ja Musta aurinko ovat vuodelta 2001, Nocturno vuodelta 2005 ja tuorein, Lautasen reuna vuodelta 2009.

-Työt ovat olleet esillä maailmallakin, mutta Kivimakasiiniin ne sopivat erityisen hyvin. Tila tekee minun mielestäni puolet kokemuksesta, kun puhutaan tämäntyyppisistä töistä, Manninen muotoilee.

Kaupungintalolla lahjoituksesta ollaan mielissään. Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen kiittelee taiteilijaa ja pitää Kivimakasiinia teoksille sopivana esittelypaikkana.

-Makasiinin hallinta on annettu Someron Kulttuuri ry:lle, joten päätös siitä, miten teoksia hyödynnetään, on viime kädessä heillä.

Tällä hetkellä teokset ovat ihailtavina Joensuuntien varrella apteekin vanhoissa liiketiloissa. Suikkasen mukaan tempaus on osa kaupungin katukuvan elävöittämistä.

Helsingissä syntynyt Seppo Manninen on asunut Somerolla 60-luvulta lähtien. Mannisen tuotannossa sekä materiaalit että tyylisuunnat ovat vaihdelleet. FL

Uusimmat