Lounais-Häme

Somerolla on luvassa Metkaa rakkautta keuhkojen täydeltä – Kööri pitää kevätkonserttinsa seurakuntakeskuksella

Kuva: Olli Salomäenpää
Kuva: Olli Salomäenpää

Somerolainen Metka Kööri on pusertanut valmiiksi oman kevätkonsertin. Teemana ovat rakkauslaulut ja sen kertoo konsertin nimikin: Metkaa rakkautta.

Valtaosan konserttikappaleista on kuorolle sovittanut kanttori, musiikin maisteri Olli Salomäenpää, joka myös johtaa kuoroa. Säestäjinä kuullaan kitaristi Antti Vainiota ja hanuristi Tuomas Virtasta.

Kuorosovitusten lisäksi konserttiohjelmistossa on sooloja ja duettoja. Viihdekuoro Metkassa Köörissä laulaa 16 naista ja neljä miestä.

Biisejä on tarjottimella 1960-luvulta 2010-luvulle. Ne kertovat monenlaisia tarinoita hetken ihastuksista syviin tunteisiin ja kesärakkauksista vuosikymmenten onneen.

Konsertti pidetään sunnuntaina 28. huhtikuuta kello 18 Someron seurakuntakeskuksessa.

Uusimmat