Lounais-Häme

Somerolla on oma soundinsa

Someron soundi on ollut lähinnä Monosta, Baddingiä ja viimeaikoina myös Tiisua. Kaupungissa on kuitenkin paljon muitakin ääniä; niitä on ainakin 150.

Ainakin, jos on uskominen Suviheinäviikkojen järjestäjiä. He kannustavat somerolaisia keksimään viikoille lisää äänitapahtumia.

-Keksikää tapahtumia ja ilmoittakaa niistä maaliskuun loppuun mennessä, niin pääsette mukaan yhteismarkkinointiin, kulttuurituottaja Mirka Alhonen aloittaa.

Yhteistiedot löytyvät Someron Kulttuurin nettisivuilta.

Somerolla järjestetään ensi kesänä hieman isommat Suviheinäviikot kuin aiemmin. Äänijuhla järjestetään Suomen 100-vuotisjuhlavuoden, Someron kaupungin 150-vuotisjuhlavuoden ja Baddingin 70-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

-Äänet eivät välttämättä ole musiikkia. Suviheinäviikolla jokaiselle päivälle on omat äänensä, Alhonen sanoo.

Alhonen ja Someron Kulttuurin jäsenyhdistysten puuhaihmiset Olla-Riitta Aarikka, Minna Filppu, Päivi Malin-Perho ja Arto Tuominen houkuttelivat somerolaisia osallistumaan taidetapahtuman järjestelyihin maanantaina järjestetyssä tilaisuudessa.

-Somerolla on paljon vahvuuksia ja tapahtumia voi olla monenlaisia. Eikä vain somerolaisille, vaan kaikille. Somerolaiset kiinnostavat valtakunnallisesti, Filppu kehuu.

-Totta, Pirjo Lautiainen huudahtaa yleisön joukosta.

Artesaani Lautiainen on jo suunnitellut viikoille Taiteiden yötä tai pikemminkin iltaa. Hän haluaisi kierrättää ihmisiä katsomaan taidetta.

-Torilla voisi olla taidekirppis. Ihmiset voisivat myydä omia taulujaan, joista he eivät enää välitä. Joku muu voi välittää, Lautiainen innostuu.

Hän toivoo, että ihmiset esittelisivät myös kotiensa seinällä olevaa taidetta. Taiteilijat voisivat esitellä työhuoneitaan.

-Torilla voisi olla pop up -street foodia, Lautiainen jatkaa.

Kuvataideyhdistyksen Hannele Salo miettii, mahtaako kaupunki osallistua juhlavuoteen tilaamalla taideteoksen uuteen Kiiruun kouluun.

Paikalla ollut kaupunginjohtaja Sami Suikkanen vastaa, että taiteeseen on varattu puoli prosenttia koulun budjetista.

-Se tarkoittaa 65000 euroa. Kyse on merkittävästä summasta, Suikkanen laskee.

Alhonen jatkaa, että taideteos hankitaan kilpailutuksen kautta.

Viikkojen järjestäjät kannustavat ihmisiä keksimään pieniä tapahtumia myös kylille. Kaiken ei tarvitse tapahtua keskustassa.

Leivän ääniin voisi keksiä ohjelmaa härkäpavuista ja kananmunista.

-Somerolla on eletty maataloudesta. Se on työn ääni, Tuominen sanoo.

Eino Leinon päivänä järjestetään Kirjallisuuden ääni -päivä. Joku ehdottaa, että ohjelmassa voisi olla runorastit.

-Ja valtakunnalliset sinkkurastit, Tuominen innostuu.

-Sinkkurastit voisi järjestää Himon äänet -päivänä, kuuluu naurahdus yleisön joukosta.

Urheiluseuroiltakin toivotaan osallistumista.

-Olemme suunnitelleet, että liikkeen äänen päivänä järjestetään viestijuoksu urheilukentällä. 150 kertaa kentän ympäri, Veera Hälli Someron Liikunta ry:stä paljastaa.

Olla-Riitta Aarikka muistuttaa, että viikkojen tavoitteena on tavoittaa taiteelle uusia katsojia, osallistujia ja uusia yhteistyökuvioita.

-Kulttuurin pitää mennä ihmisten luo.

-Taidetta kuorma-auton lavalle ja kylille, Tuominen summaa. FL

 

Esimerkkejä Suviheinäviikoilta
Kesäkuun 30. on Baddingin äänen päivä; luvassa muun muassa avajaiskonsertti Kiiruulla, taidenäyttely kivimakasiinissa ja Maarit Niiniluodon luento Baddingistä.Heinäkuun 1. on Kohtaamisen äänen päivä; luvassa tapahtumia Somerniemellä.Heinäkuun 2. päivänä kuullaan Luonnon ääniä; paikalla ainakin Gommi ja Pommi eli M. A. Numminen ja Pedro Hietanen.Heinäkuun 3. on Nostalgian ääni; luvassa luento kartanoista.Heinäkuun 4. on Leivän äänen päivä; luvassa luentoa somerolaisesta ruuasta.Viikot jatkuvat Nuorten, Kirjallisuuden, Taiteiden, Monosen ja Liikkeen äänillä.Juhlahumu päättyy Ystävyyden päivään, jolloin väki kerääntyy yhteiselle piknikille.

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic