Lounais-Häme

Someron paikkajaosta saatiin aikaiseksi sopu

Sopimus tulevan valtuustokauden luottamuspaikkajaosta allekirjoitettiin Somerolla maanantai-aamuna. Sopimuksessa ovat mukana kaikki puolueet.

Neuvottelujen tiukin vääntö käytiin keskustan tavoitteesta saada kaupunginhallitukseen enemmistö.

-Jo ensimmäisessä neuvottelussa tuotiin esille meidän muiden näkemys keskustan tavoitteesta. Emme olleet siihen suostuvaisia, kokoomuksen neuvottelija Kati Fonsell-Laurila kertoo.

Kompromissien jälkeen keskusta saa hallituksen yhdeksästä paikasta neljä, kokoomus kolme ja SDP kaksi. Vaaleissa tappion kärsinyt perussuomalaiset menettää hallituspaikkansa.

Paikkaneuvotteluja johtanut keskustan Tero Pirttilä kertoo puolueen edellyttäneen kaupunginhallituksen puheenjohtajuutta sen jälkeen, kun määräenemmistöstä luovuttiin.

-Sen me saimme, samoin valtuuston puheenjohtajuuden ja ensimmäisen varapuheenjohtajuuden. Saimme myös teknisen lautakunnan puheenjohtajuuden, mutta sivistyslautakunnasta jouduimme luopumaan.

-Ihan kaikkea ei voi saada, Pirttilä kommentoi.

SDP:n neuvottelija Antti Kotti korostaa, että paikkajakoneuvotteluissa on kysymys kokonaisuudesta.

-Jokainen joutui hiukan joustamaan omista tavoitteistaan. Minun mielestäni neuvottelut ovat pakollinen paha – kaikki oleellinen tapahtuu tästä eteenpäin.

-Meillä on paljon tekemistä avoimemman keskustelukulttuurin ja yhteistyön suhteen, mutta olen toiveikas. Tämä on hieno mahdollisuus, koska mukaan päätöksentekoon saatiin paljon uusia ihmisiä.

Fonsell-Laurila kertoo kokoomuksen olleen kiinnostunut hallituksen puheenjohtajuudesta. Fonsell-Laurila on itse toiminut kuluvalla valtuustokaudella hallituksen puheenjohtajana.

-Jouduimme tästä tavoitteesta neuvotteluissa luopumaan. Sivistyslautakunnan puheenjohtajuuden saimme, ja se on meille tärkeä siitäkin syystä, että puolueella on opetusministerin salkku.

Kotin mukaan SDP:ssä ei yksittäisten paikkojen tärkeyttä painotettu. Kotti itse jatkaa perusturvalautakunnan puheenjohtajana, Juhani Kaivo puolestaan tarkastuslautakunnan puheenjohtajana.

-Saa nähdä, toteutuuko maakuntauudistus ja vie meiltä perusturvalautakunnan valtuustokauden puolessa välissä. Me emme tähän välttämättä usko, Kotti muotoili.

Vihreiden neuvottelijana toimi puolueen ainoa valtuutettu Katariina Kauriinoja. Vihreät sai paikan ympäristölautakuntaan.

-Vihreät on profiloitunut ympäristöpuolueeksi ja ne asiat ovat myös omaa osaamisaluettani. Neuvottelut sujuivat mielestäni hyvässä hengessä.

Myös muut neuvottelijat totesivat paikkajaon sujuneen jouhevasti ja niin, ettei neuvotteluista jäänyt kenellekään mitään hampaankoloon.

Keskusta ja perussuomalaiset olivat tehneet keskinäisen sopimuksen jo ennen luottamuspaikkaneuvotteluja.

Sopimuksen perusteella perussuomalaiset saa paikan tarkastus- ja perusturvalautakuntaan sekä teknisen lautakunnan varapuheenjohtajuuden. FL

 

Someron paikkajako
Valtuusto: Pj ja 1. vpj keskusta, 2. vpj SDP ja 3. vpj perussuomalaiset.Hallitus: Pj/4 jäsentä keskusta, 1.vpj/3 jäsentä kokoomus ja 2.vpj/2 jäsentä SDP.Tarkastuslautakunta: Pj/1 jäsen SDP, vpj/3 jäsentä keskusta (1 paikka perussuomalaisille), 1 jäsen kokoomus.Perusturvalautakunta: Pj/3 jäsentä SDP, vpj/6 jäsentä keskusta (1 paikka perussuomalaisille), 2 jäsentä kokoomus.Sivistyslautakunta: Pj/3 jäsentä kokoomus, vpj/6 jäsentä keskusta (1 paikka kd:lle), 2 jäsentä SDP.Tekninen lautakunta: Pj/vpj/5 jäsentä keskusta (vpj perussuomalaisille), 2 jäsentä kokoomus, 2 jäsentä SDP.Ympäristölautakunta: Pj/4 jäsentä keskusta, vpj/2 jäsentä SDP, 2 jäsentä kokoomus, 1 jäsen vihreät.

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic