Lounais-Häme

Someron parvigallerian näyttely on puutarhan inspiroima

Someron kirjaston yläkerrassa sijaitsevan Parvigallerian Puutarhassa-taidenäyttelyä leimaa kaksijakoisuuden jännitteinen epätasapaino. Esillä on yhteensä 18 työtä, joista 16 akryylimaalausta ja kaksi kudonnaista.

Ja kuitenkin ne kaksi kudonnaista vetävät puoleensa ensihuomion lähes yksinvaltiaan mahdilla. Vaikka alkuvaikutelma vahvaksi nouseekin, se ei muodostu lopulliseksi.

Eli kaiken kaikkiaan Leila Selmon ja Marle Leimalan teoksistaan ripustama näyttely jättää katselmukseen tarkemmin tutustuvalle itsestään varsin sopusuhtaisen kokonaiskuvan.

 

Puutarhassa-näyttelyn ensivaikutelmalle hallitsevan elementin antavat kaksi Siivet-kudonnaista edustavat kokonaisuudessa Leila Selmon osuutta. Pystykangaspuissa syntyneet työt muodostavat esittävää taidetta aidoimmillaan edustavan parin, jonka voisi myös diptyykiksi määritellä.

Myös yhteisiä nimittäjiä Siivet-kudonnaisparin ja sitä yleisleimaltaan selkeästi pienikokoisempien maalausten kesken löytyy.

Leila Selmo toteaa lähteneensä kudonnaisissaan kuten maalauksissaankin liikkeelle väreistä.

-Ilmennän myös maalauksissani tekstiilitöissä itseäni viehättävää materiaalien konkreettisuutta käsittelemällä palettiveitsellä väriä kuin massaa. Kerroksia toistensa päälle lisäämällä pyrin pintavaikutelmaan, joka muistuttaa vanhaa murtunutta rappausta, hän määrittelee.

 

Taiteilijan Parvigalleriaan ripustamat työt vahvistavat hänen onnistuneen pintavaikutelmansa tavoittelussa.

Marle Leimala tunnustautuu niin ikään värejä lähtökohtanaan pitäväksi coloristiksi. Puutarhassa-näyttelyssä hänen tummaan päähän kallistuva väripalettinsa korostaa sävyillään muutenkin vahvana esille nousevaa muotokieltä. Niin katsojalle avautuva väripaletti kuin muotokielikin kuuluvat molemmat seikkoihin, joihin taiteilija itse arvioi piirtäjä-suunnittelijan taustansa antavan perustavanlaatuiset vaikutteensa.

Sekä Leimala että Selmo arvioivat taakse jääneen viime kesän heijastaneen sateen hallitsemine olosuhteineen jälkensä uusista teoksista koostuvaan näyttelyn yleisilmeeseen. Kevyempää ja valoisampaa poikkeusta kokonaisuuteen tuo Leila Selmon näyttelytilan erkkerisyvennykseen töistään ripustama osio.

 

Omaa haurasta keveyttään ja valoisuuttaan edustavat toki myös näyttelyn ensivaikutelmaa hallitsevat Siivet-kudonnaiset. Teospari antaa Puutarhassa-nimellekin oman ulottuvuutensa ja oikeutuksensa, vaikka joku saattaa asiaa epäilläkin.

-Linnut kuuluvat puutarhaan, vaikka ne välillä omat riesansakin siellä aiheuttavat.

-Linnun siipi on hauras konstruktio, mutta se kannattelee isoa kokonaisuutta. Hentous ja hauraus edustavat puutarhassa muutenkin todellisia voimanlähteitä, taiteilijat huomauttavat.

Tukeaan heidän haurauden vahvuudesta muistuttavalle sanomalleen näyttelyssä tarjoavat vaikkapa Marle Leimalan siemenkotatutkielmat Kohtaaminen ja Puutarhan hedelmiä.

-Siemenkotien voi katsoa ruokkivan lopulta niin ihmiset kuin eläimetkin. Päätelmää vielä tiivistämälle pääsee siihen, että ilman siemenkotia ei olisi elämääkään, Puutarhassa-näyttelyn taiteilijat johdattelevat.

 

Sen paremmin Leimala kuin Selmokaan eivät ole joutuneet hakemaan aihetta näyttelylleen kaukaa. Molemmat tunnustautuvat viihtyvänsä innolla niin puutarhassa kuin puutarhatöiden parissakin.

14 vuotta sitten paikkakunnalle vakinaisesti asettuneen Marle Leimalan puutarha löytyy aivan Someron keskustan tuntumasta. Nykyisin Vantaalla virallisesti asuva Leila Selmo viihtyy Someron Kaurakedolla sijaitsevan puutarhansa äärellä yhä lisääntyvässä määrin muulloinkin kesäkauden sesonkiaikoina.

-Hieno paikka, vaikka vähän hankalakulkuisen tien takana sijaitseekin. FL

Leila Selmon ja Marle Leimalan Puutarhassa-näytely on esillä Someron kirjaston Parvigalleriassa lokakuun loppuun asti.

 

Fingerpori

comic

Uusimmat