Lounais-Häme

Someron Säästöpankilla kiitettävä viime vuosi – luotonannon kokonaismäärä kohosi yli 400 miljoonan euron

Ennätysalhainen korkotaso, sääntelyn lisääntyminen ja kilpailun kiristyminen ovat pankkimaailmassa viime vuosina taajaan toistuneet teemat. Someron Säästöpankin toimitusjohtajan Juhani Puupposen mukaan Säästöpankin perinteinen tapa hoitaa omaa talouttaan on toiminnan kulmakivi, tulipa eteen mitä tahansa.

Tulevaisuus näyttää valoisalta. Puupposen arvion mukaan Suomessa alkanut talouden nousukausi näyttää vasta orastavia merkkejä Someron Säästöpankin toimialueella.

Talletusten määrä kohosi pankissa viime vuoden lopussa 320 miljoonaan euroon. Kasvua vuoden aikana oli 2,6 miljoonaa euroa.

Luotonannon kokonaismäärä kohosi yli 400 miljoonan euron, josta neljäsosa on myönnetty kiinnitysluottopankin varoista. Uusia luottoja pankki myönsi viime vuonna yhteensä 140 miljoonaa euroa. Luotanannon nettolisäys oli 17,3 miljoonaa euroa. Asuntolainojen osuus luotoista oli 54 miljoonaa euroa.

 

Tulosta pankille kertyi viime vuodesta viisi miljoonaa euroa, joka vahvistaa edelleen pankin korkeaa omavaraisuutta. Pankin oma pääoma oli viime vuoden lopussa 58,9 miljoonaa euroa, jossa lisäystä vuoden takaisiin lukemiin on 4,7 miljoonaa euroa.

Someron Säästöpankki maksoi veroja ja veronluonteisia maksuja vuoteen 2017 kohdistuen yhteensä lähes 3 miljoonaa euroa. Omalla toiminnallaan pankki edisti toimialueensa aktiivisuutta tukemalla alueen yhteisöjä ja yhdistyksiä 133 000 eurolla viime vuoden aikana.

Someron Säästöpankin on 57 isäntää. Isäntien puheenjohtajana toimii Kari Knuutila ja varapuheenjohtajana Päivi Vanhatalo Salosta. Vuoden 2018 alussa pankin uusina isäntinä aloittivat somerolaiset Sarita Kankare, Jaana Kyyrä ja Lauri Nivalinna.

Someron Säästöpankin hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä. Hallituksen puheenjohtajana toimii Arto Seppänen Helsingistä ja varapuheenjohtajana Esa Pajulo Salosta. Muut hallituksen jäsenet ovat Esa Ryhtä Tammelasta, Raija Riihimäki Salosta, Raino Hurme Somerolta ja Kaisa Vasama-Kakko Somerolta.

Someron Säästöpankki työllistää viidessä konttorissa 47 ihmistä. Lisäksi koko Säästöpankkiryhmälle palveluja tuottava Säästöpankkipalvelut oy työllistää Somerolla 30 henkilöä.

Säästöpankkipalveluiden henkilöiden palkoista maksettuja veroja ja veronluonteisia maksuja ei ole laskettu mukaan yllä olevaan pankin verojalanjälkeen. FL

 

Fingerpori

comic