Lounais-Häme

Someron Säästöpankin sateenvarjo

 

Säästöpankkilaisuus on juurtunut osaksi Juhani Huupposta aivan hänen syntymästään saakka.

-Minut kannettiin synnytyslaitokselta Säästöpankin yläkertaan. Isäni on ollut myöskin Säästöpankin toimitusjohtaja koko työuransa, Huupponen kertoo.

-Kasvoin siinä pankin yläkerrassa, ja ensimmäisen palkkanikin sain pankista. Olin vuonna 1971 nurmikon leikkaajana. Koko kesän tienestini oli 70 markkaa.

Kymmenen vuotta myöhemmin Huupponen päätyi tutun pankinjohtajan pyynnöstä jälleen kesätöihin Säästöpankkiin.

-Sillä tiellä olen edelleen, vaikka urasuunnitelmissa ei millään lailla ollut mennä pankkiin töihin.

Toiset kymmenen vuotta myöhemmin Huupposesta tuli Säästönpankin toimitusjohtaja Hauholle. Hänen isänsä oli jäänyt pestistä eläkkeelle joitakin vuosia aiemmin.

-En olisi heti isäni perään ottanutkaan paikkaa vastaan. Ehdin kerätä kolmesta pankista kokemusta ennen kuin palasin kotikonnuille. Huupponen on johtanut Hauhon Säästöpankkia yhteensä yli 30 vuotta.

Someron Säästöpankin toimitusjohtajaksi Huupponen valittiin vuonna 2004.

Huupponen kertoo pitäneensä koko työuransa ajan johtotähtenään sitä, että hän palkkaa alaisekseen vain itseään fiksumpia ja nuorempia.

-Joskus ikä oli ongelma, mutta ei enää, huomenna 60 vuotta täyttävä Huupponen sanoo nauraen.

-Toinen johtoajatus on sitten se, että kun on vain fiksuja alaisia, pitää heille antaa valtaa ja vastuuta. Pankkitoiminta on aina ollut ja on yhä enemmän asiantuntijaorganisaation johtamista. Olen kuvannut toimitusjohtajan työtä sateenvarjoksi, jonka alla asiantuntijan työskentely mahdollistuu.

Hän kertoo kutsuvansa kaikkia pankissa työskenteleviä ekonomeiksi

-Se on puheessani yleisnimitys taloustieteitä tasolla tai toisella opiskelleille, Huupponen kertoo.

ekonomeiksi, se on puheessani yleisnimitys taloustieteitä tasolla tai toisella opiskelleille.

-Pankkineuvontatyön vaatimukset ovat kasvaneet. Asiakkaiden saatavilla on paljon tietoa, joten asiantuntijoiden täytyy tietää kysyjiä enemmän.

Pitkän uransa aikana Huupponen on nähnyt pankkitoimialan suuren muutoksen.

-Peruspankkitoiminta ei ole muuttunut – asiakas pyytää edelleen meiltä lainaa ja me annamme sen. Nykyisin kaikki kuitenkin tapahtuu sääntelyn ehdoilla. Karrikoiden sanottuna asiakas sai ennen lainan yhdellä vekselillä ja pieneen lappuun tehdyllä allekirjoituksella. Nykyään vaaditaan 15 paperia ja tentti siitä, että asiakas ymmärtää mitä on allekirjoittamassa.

-Ymmärrän sen, että asiakkaan turvaksi tämä kaikki tehdään.

Viime aikoina on puhuttukin paljon siitä, että nuoret ottavat oman taloutensa kantokyvylle liian suuria asuntolainoja. Suomen Pankki kertoi vastikään Suomen saaneen varoituksen Euroopan järjestelmäriskikomitealta kotitalouksien velkaantuneisuudesta ja asuntomarkkinoiden haavoittuvuuksista.

-Nuoria enemmän olen huolissani eläkeläisistä ja heidän tilanteestaan, Huupponen sanoo.

Huolen juuret ulottuvat 1970-luvulle saakka, jolloin rakennemuutoksen johdosta ihmisiä muutti paljon kaupunkeihin. Tuohon aikaan rakennettuihin kerrostaloihin on kasvanut vuosikymmenien aikana korjausvelkaa, joka on nyt lankeamassa maksettavaksi. Talojen putket, ikkunat, julkisivut kaipaavat remonttia.

-Lasku voi helposti olla jopa tuhat euroa neliöltä. Tiedän eläkeläispariskunnan, jolle tuli remontista 160000 euron lasku.

-Luotan siis siihen, että nuoret osaavat laskea, ja pankki sekä lähipiiri pitävät heistä osaltaan huolta. Eikä asuntoa ole edes pakko ostaa, mutta vanhojen asuntojen peruskorjaukset on pakko tehdä. Siksi kannan yhtä paljon huolta eläkeläisten tilanteesta. FL

 

Juhani Huupponen
Syntynyt 2.12.1956 Hauholla. Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi tytärtä. Kaksi lastenlasta.Koulutukseltaan oikeustieteen maisteri.Aloitti Säästöpankissa tekemällä sijaisuuksia Rovaniemen Säästöpankissa, jossa myös valmistuttuaan työskenteli lakimiehenä.Aloitti Kaakkois-Kymen Aluesäästöpankissa pankinjohtajana 1984 ja Kanta-Hämeen Aluesäästöpankissa 1987.Toimi Hauhon Säästöpankin toimitusjohtajana 1991–2003. Johti myös Parkanon Säästöpankkia ennen siirtymistään Someron Säästöpankin toimitusjohtajaksi.Luottamustoimia tällä hetkellä muun muassa Säästöpankkien Keskuspankki Suomi oyj:ssä, Nooa Säästöpankissa, Lounea oy:ssä ja Turun Kauppakamarissa.Harrastaa matkailua, lukemista, taidenäyttelyitä ja laskettelua. 

Fingerpori

comic

Uusimmat