Lounais-Häme

Sosiaaliturvassa on parantamisen varaa

Forssan Yrittäjänaisten puheenjohtaja, Tilitoimisto Laskenta-10 Oy:n yrittäjä Leena Leppä-Lukkala iloitsee siitä, että Forssassakin perustetaan koko ajan uusia yrityksiä.

– Uusien yrittäjien joukossa on niin nuoria kuin iäkkäämpiäkin ihmisiä. On hyvä, että ihmisiä nykyään kannustetaan yrittäjiksi, ja jopa työttömäksi jääminen voi avata uuden, hyvän sivun elämässä, Leena Leppä-Lukkala pohtii.

Pehmeämmät keinot tarpeen

Yrittäjäksi ryhtyminen vaatii hyvän liikeidean lisäksi totuttautumista moniin uusiin asioihin.

– Pitää tottua siihen, että säännöllisiä lomia ei ole, työpäivät saattavat olla todella pitkiä eikä ylipäätään mitään säännönmukaisuuksia ole. Se vaatii sitkeyttä ja pitkää pinnaa, Leena Leppä-Lukkala toteaa.

Sosiaaliturvan kannalta olennaista on se, mille tasolle asettaa YEL-vakuutuksensa.

– Aloittavalla yrittäjällä ei ole vielä kassavirtaa, joten alussa on yleensä vähän pakkokin säästää kaikesta.

– Moni maksaa ainakin aluksi YEL-vakuutusta minimin verran, mutta on järkevää nostaa tasoa heti, kun mahdollista. Jos on 30 vuotta pitänyt YEL:n minimitasolla, ei sitä tulevaa eläkettä enää kymmenessä vuodessa paljon korjata.

YEL myös joustaa tarvittaessa. Jos tiedossa on hiljaisempi aika, maksua voi väliaikaisesti alentaa.

– Ennen yrittäjän eläke sekä sairauspäiväraha, äitiyspäiväraha ja vanhempainraha määräytyivät verotettavan tulon mukaan, mutta nykyisin YEL:n perusteella. Omaa työttömyysturvaansa voi kohentaa myös ottamalla vapaaehtoisen eläkevakuutuksen.

Yrittäjänaiset ajavat muutosta

Leena Leppä-Lukkala näkee ongelmallisena sen, että yrittäjän pitää työttömäksi jäädessään lopettaa totaalisesti yritystoimintansa saadakseen työttömyyskassasta rahaa.

– Kuitenkin monella yrittäjällä voi olla hiljaisempia kausia ja niiden jälkeen taas hyvin töitä. Toivoisin, että tällaisissa tilanteissa olisi käytössä vähän pehmeämpiä keinoja.

Sosiaaliturvassa on muitakin heikkouksia.

– Jos yrittäjä sairastuu, karenssiaika on 1+3 arkipäivää, kun taas maatalousyrittäjän osalta se on 1+3 kalenteripäivää, Leppä-Lukkala kertoo.

– Yrittäjänaiset ajavat valtakunnallisesti korjausta tähän asiaan, sillä samalla viivalla tässä pitäisi olla.

Sairastumisen varalta Leena Leppä-Lukkalan mielestä olisi hyvä hankkia vapaaehtoinen sairauskuluvakuutus.

– Sen myötä pääsee nopeasti kuntoutukseen ja sitä myöten sairausaikaa voi lyhentää. Olennaista nopea kuntoutuminen on varsinkin yksinyrittäjän kannalta, sillä kukaan ei sen sairastelun aikana tee niitä töitä.

Perheenjäsenen asemassa ongelmia

Yrittäjänaiset kiinnittävät huomiota myös yrittäjän perheenjäsenen asemaan.

– Joissakin korvausasioissa on katsottu, ettei yrittäjän puoliso ole oikeutettu korvauksiin, kun on katsottu hänen tekevän yrityksessä paperihommia tai että hänellä on mahdollisuus työllistyä siinä yrityksessä, Leena Leppä-Lukkala kertoo.

– Tällaisia rajanvetoja on tullut, vaikkei ihminen olisi missään tekemisissä puolisonsa yritystoiminnan kanssa.

Leppä-Lukkala toteaa, että jos puoliso tai lapsi ei toimi yrityksessä, ei kannata lähteä osakeyhtiön hallituksen varajäseneksikään.

– Siinä helposti katsotaan, että tällä varajäsenellä on yritystoimintaa. Näiden asioiden kanssa kannattaa olla hyvin tarkkana.

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat

Fingerpori

comic