Lounais-Häme

SoVo lähtee mestaruusjahtiin

Futsal-Liigan kahdeskymmenes pelikausi käynnistyi viime viikonvaihteessa viidellä ottelulla. Someron Voima Futsal aloittaa seitsemännen pääsarjakautensa perjantain vierasottelulla Tampereella.

Viime keväänä SoVo aloitti pudotuspelit rytinällä ja oli enää yhden voiton päässä historiallisesta loppuottelupaikasta. Kahden edelliskauden liigamestari Sievi FS nousi kuitenkin välierävaiheen sillasta, edeten kolmanteen peräkkäiseen mestaruuteensa asti.

SoVolta jäi lopulta uusimatta edellisen kevään himmeinkin mitali, joten menestyksennälkä alkavalle kaudelle jäi kytemään.

– Kehityksemme on viime kaudet ollut sellaista, että mitään muuta tavoitetta emme voi tulevaan kauteen asettaa kuin Suomen mestaruuden, SoVon forssalaismanageri Jarkko Ihalainen sanoo suoraan.

Heti perään mies peräänkuuluttaa malttia niin joukkueelta kuin kannattajiltakin:

– Mestaruutta ei ratkaista alkukierrosten menestyksen perusteella. Runkosarjassa olisi tietysti hyvä yltää neljän parhaan joukkoon, mikä oikeuttaisi pudotuspelien avauskierroksen kotietuun.

– Loppujen lopuksi tärkeintä on kuitenkin se, että saamme viritettyä joukkueen parhaimmilleen kevään ratkaisupeleihin, manageri muistuttaa aiempien kausien kokemuksiin viitaten.

 

Toppuutteluun kauden kynnyksellä on syynsä, sillä SoVon lähtökohdat sarjan alkuun eivät ole niin suotuisat kuin somerolaisjoukkueen leirissä toivottiin: Monien loukkaantumisten ja tehomiehen pelikiellon vuoksi SoVolla voi olla vaikeuksia täyden miehityksen kasaan saamisessa perjantain sarja-avaukseen.

– Molemmat uudet kenttäpelaajamme saattavat olla loukkaantumisten vuoksi edelleen sivussa, samoin kahden viime kauden runkopelaajan pelikunto on arvoitus.

– Kaiken lisäksi tehomiehemme Arber Istrefi on pelikiellon takia pois ensimmäisestä ottelusta, kolmatta kauttaan SoVon päävalmentajana aloittava turkulainen Tomi Tuominen harmittelee vastoinkäymisten sumaa.

Tuomisen räknäysten mukaan SoVo saa perjantai-iltana Peli-Pojat -70:n kotikentälle Tampereelle vain reilun kentällisen verran kaavailtuun peruskokoonpanoon lukeutuvia pelimiehiä.

– Toivottavasti edes joku loukkaantuneista tervehtyy viikonvaihteeseen mennessä, sillä heti perään sunnuntaina on edessä kauden kotiavaus kovaa Leijona Futsalia vastaan.

Alkuviikolla Tuominen elätteli myös pieniä toiveita, josko uusi yhteistyökuvio Ykköseen pudonneen Oulun Tervareiden kanssa poikisi heti apua valmennuksen ohella kentällekin:

– Viime keväänä Sievin mestaruuteen valmentanut Jani Paananen on nyt Tervareiden peräsimessä ja hän on lupautunut avukseni ainakin perjantain peliin. Toivottavasti hän saa Tervareista mukaansa edes yhden pelaajan meidän tilannettamme helpottamaan.

Juuri Tuomisen ja Paanasen pitkäaikainen ystävyys oli kimmokkeena SoVon ja Tervareiden yhteistyökuvion syntymiselle.

– Parhaassa tapauksessa molempien seurojen tälle kaudelle asettamat tavoitteet toteutuvat, eli he auttavat meitä menestymään liigassa ja me puolestamme voimme tukea Tervareita pikaisessa paluussa takaisin pääsarjaan, Ihalainen selvittää yhteistyökuviota.

– Tervareilla on monia meille käyttökelpoisia pelaajia, joita voidaan liikutella seurojen välillä siirtorajan takarajalle, eli helmikuun puoliväliin asti. Vastaavasti me voimme lainata omia pelaajiamme oululaisten käyttöön heidän etelään suuntautuvilla pelireissuillaan.

 

Valmentaja Tuominen ei epäile hetkeäkään, etteikö hänellä olisi näpeissään mestariainesta, kunhan vain koko nippu saadaan pelikuntoon.

– Viime kaudella saimme jo parannettua puolustuspelaamistamme. Nyt olisi otettava kehitysaskeleita pallollisessa pelaamisessa ja etenkin hyökkäyspelin paremmassa rytmittämisessä, niin että vastaiskupelaamisemme ei olisi enää vastustajille liian helppoa rikottavaksi.

Mikäli SoVo tässä onnistuu, siltä löytyy selkeän hyökkäysvastuun pelaajia, jotka tulevat tälläkin kaudella tekemään tuhoisaa jälkeä vastustajien maalilla:

Neljättä kauttaan Somerolla aloittava Arber Istrefi on voittanut runkosarjan pistepörssin kahdesti peräkkäin ja toisen kauden sovolainen Gezim Voca oli debyyttikaudellaan liigan neljänneksi tehokkain viimeistelijä.

Istrefi on ollut tavoiteltu pelaaja siirtomarkkinoilla jo parin vuoden ajan.

– Kyselyjä on tullut monista suomalaisseuroista. Tavoitteeni on kuitenkin päästä jossain vaiheessa pelaamaan ammattilaiseksi ulkomaille, mutta Suomessa en ole nähnyt mitään syytä seuranvaihtoon. Somerolla kaikki asiat on hoidettu hienosti ja viihdyn tässä joukkueessa todella hyvin, kapteenin tunnusnauhaa SoVossa kantava Istrefi kertoo.

 

Eräs SoVon pelaamisen kivijaloista on maalivahtipeli, jossa luottolukkona jatkaa viime kaudella paluun maajoukkuepaitaan tehnyt Marko Laaksonen.

Kirittäjikseen turkulaisvahti on saanut aiemminkin SoVon paidassa esiintyneet Jukka Saaren Leijona Futsalista sekä Petteri Lehtisen Ykkösen hyvinkääläisseurasta PS Villasta. FL

 

Vahva materiaali
Futsal-Liigan seurat kaudella 2017-18 (viime kauden sijoitusjärjestyksessä):Sievi FSKampuksen Dynamo/JyväskyläLeijona Futsal/AkaaSomeron Voima FutsalIlves FS/TampereGolden Futsal Team/EspooFC KemiLiikunnan Riemu/JyväskyläPeli-Pojat -70/TamperePirkkalan JalkapalloklubiRuutupaidat/VaasaMad Max/Valkeakoski (sarjanousija). Someron Voima Futsalin kokoonpano:Maalivahdit: Marko Laaksonen, Petteri Lehtinen (viime kaudella Ykkösen PS Villa) ja Jukka Saari (Leijona Futsal).Kenttäpelaajat: Kari-Pekka Koivunen (Turun Pallokerho/Ykkönen), Pekka Karjalainen, Xhevdet Gela, Mikko Matinaro, Arber Istrefi, Alysson Soares (GFT), Juuso Yli-Mikola, Mergim Bushi, Aapo Hakala, Gezim Voca, Tuomas Hakala, Faton Seferi ja Valdrin Seferi.Valmennus: Tomi Tuominen, Jani Paananen ja Tom Toivonen.Joukkueenjohto: Jarkko Ihalainen ja Christer Friskopf.Huolto: Hannu Manninen. 

Uusimmat