Lounais-Häme

SoVo vain suupala Leijonalle

Kahdessa viime pelissä kuusitoista maalia omaan verkkoon: Someron Voima Futsalin puolustuspeli on pahasti sekaisin Futsal-Liigan runkosarjan lähestyessä ratkaisukierroksiaan.

Eilen SoVo koki Akaassa tylyn 4-10 (2-4) tappion liigan maaliahneimman joukkueen, eli Leijona Futsalin vieraana.

Akaalaiset varmistelivat voitolla asemiaan runkosarjan kärkikolmikossa, kun taas viidenneksi valahtanut SoVo joutuu loppukierroksilla onnistumaan täydellisesti saadakseen pudotuspelien avauskierrokselle kotiedun.

SoVolla ei monia ilonhetkiä tässä Leijonan komennossa edenneessä kamppailussa ollut. Avausjakson puolivälin jälkeen oli vieraiden etsikkoaika, kun he nousivat Tuomas Hakalan (2+0) ja Arber Istrefin osumilla maalin takaa 2-1 johtoon.

Pian noiden onnistumisten jälkeen SoVon takalinjat revähtivät pahasti levälleen ja ahnaasti hyökännyt Leijona livahti ennen taukoa kahden maalin karkumatkalle.

Toinen jakso ei alkanut somerolaisittain yhtään valoisammin, sillä vain kahdeksantoista sekunnin pelin jälkeen kotijoukkue iski 5-2 johtomaalin ja viitisen minuuttia myöhemmin Leijona ärjyi jo neljän maalin karkumatkalla.

Kaksi maalia veljesyhteistyönä junailleet Tuomas ja Aapo Hakala (0+2) toivat Someron leiriin vielä pienen toivonpilkahduksen 6-3 kavennuksellaan, mutta lopullisesti vierasjoukkueen liekki sammui akaalaisten kahteen pikaosumaan jakson puolivälin paikkeilla.

Sovolaisista vielä Gezim Voca onnistui maalinteossa, mutta missään vaiheessa Leijonan voitto ei enää viimeisellä kymmenminuuttisella joutunut kyseenalaiseksi.

Kun edes yleensä luotettava SoVon maajoukkuemaalivahti Marko Laaksonen ei ollut eilen parhaassa tikissään, ei vierasjoukkueen pelistä paljon ilonpilkahduksia noussut esiin. Pienimmän miinuslistan suhteutettuna pariin näyttävään onnistumiseen saivat kasaan Hakalan veljekset.

Sormivamman vuoksi edellisiltä kierroksilta sivussa ollut Timur Inapshba palasi SoVon kokoonpanoon, joskin vielä selvästi puolikuntoisena. Vastaavasti miinuspuolelle jäivät runkopelaajista Mikko Matinaron (pelikielto) ja Valdrin Seferi (sairastelu) poissaolot.

SoVolla on runkosarjan kolmen viimeisen kierroksen verran aikaa maksimipisteiden ja niiden kautta nelossijan tavoitteluun. Runkosarjan sijoitusta suurempi huoli joukkueen valmennusjohdolle lienee kuitenkin edelleen aivan liian leväperäinen puolustuspelaaminen. FL

Uusimmat