Lounais-Häme Somero

SSS: Someron Katajakodin hoitajalla koronatartunta – Kaupunki on tiedottanut tilanteesta omaisille

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän vanhuspalvelualueella ei tartuntoja ole havaittu.
Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen myöntää, että kaupungin sisäisessä tiedotuksessa koronavirustartunnan osalta oli puutteita. Kuva: Tuomela Tapio
Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen myöntää, että kaupungin sisäisessä tiedotuksessa koronavirustartunnan osalta oli puutteita. Kuva: Tuomela Tapio

Salon Seudun Sanomat (juttu maksumuurin takana) uutisoi keskiviikkona, että heidän saamiensa tietojen mukaan Someron kaupungin tehostetun palveluasumisen yksikössä Katajakodissa eräs työntekijä on sairastunut koronaan.

SSS:n jutussa nimettömänä pysyvä omainen ihmettelee kaupungin niukkaa tiedotuslinjaa. Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen myöntää Forssan Lehdelle, että Someron kaupungilla on ollut väärä käsitys tiedon kulkeutumisesta asianosaisille.

– Nyt tilanne on siltä osin korjattu ja asianosaisia on tiedotettu, Suikkanen kertoo.

Suikkanen ei silti edelleenkään vahvista Salon Seudun Sanomien tietoa siitä, että Katajakodissa olisi havaittu koronatartunta.

– Meillä ei ole tiedossa koronatartuntaa, joka ei olisi hallussa, Suikkanen muotoilee vastauksensa.

Someron kaupungin nettisivuilla kerrotaan, että Somerolla on useita virukselle altistuneita, mutta että yhtään todettua koronaviruksen aiheuttamaa tautitapausta ei Somerolla kuitenkaan vielä ole tiedossa.

Hykyssä kokoustetaan päivittäin

Forssan seudun hyvinvointikuntayhtymän vanhuspalveluiden palvelualuejohtaja Annukka Kuismin kertoo, että hykyn vanhuspalveluissa koronatartuntoja ei ole havaittu. Kuisminin mukaan hykyn lähiesimiehet ovat parin viikon ajan pitäneet päivittäin skype-palavereja, jossa on käyty vanhuspalveluiden tilannetta läpi muiden asioiden kuin koronan osalta. Eilisestä alkaen on alettu laatia myös asialista ja muistio, joka toimitetaan kuntayhtymän johtajalle.

– Meillä on iso palvelualue ja paljon asiakkaita. Kokousten avulla kaikki esimiehet kuulevat keskustelun ja linjauksen talon sisällä ovat yhteneväisiä, Kuismin kertoo.

Myös tiedotus talon sisällä toimii Kuisminin mukaan hyvin.

– Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri antaa ohjeistusta siitä miten toimitaan ja meillä on myös hykyssä oma tartuntatautivastaava lääkäri, joka antaa ohjeistusta. FL

Uusimmat

Näkoislehti

9.4.2020

Fingerpori

comic