Lounais-Häme Jokioinen

Stand uppia ja perinteistä kesäteatteria: Kyläsepän teatterin kesä täyttyy tapahtumista poikkeuksellisesta keväästä huolimatta

Kyläsepän teatterin kesä on täynnä tapahtumia. Poikkeuksellinen kevät verotti kuitenkin toisen näytelmän pois ohjelmistosta.
Kyläsepän teatterin toiminnanjohtaja Sirpa Mäkelä uskoo, että kulttuurin ystävät löytävät Kyläsepän kulttuuritarjonnan pariin myös korona-ajan jälkeen. Mäkelä on ollut teatterin toiminnassa mukana yli 20 vuotta. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kyläsepän teatterin toiminnanjohtaja Sirpa Mäkelä uskoo, että kulttuurin ystävät löytävät Kyläsepän kulttuuritarjonnan pariin myös korona-ajan jälkeen. Mäkelä on ollut teatterin toiminnassa mukana yli 20 vuotta. Kuva: Lassi Puhtimäki

Kun Kyläsepän teatterin toiminnanjohtaja Sirpa Mäkelälle selvisi keväällä, ettei teatterin esirippu nouse tuttuun tapaan kesäkuussa koronarajoitusten vuoksi, ensireaktio oli shokki. Pienen sulattelun jälkeen hän kuitenkin hyväksyi pakon edessä tehtävän päätöksen ja koitti löytää asiasta positiivisia puolia.

– Olin jopa hieman helpottunut, kun valtava työmäärä tippui harteilta. Nyt kun teatterin pihapiirissä ei ole kesäkuun aikana ollut tuttua pöhinää, sitä on alkanut kaipaamaan. Onneksi pääsemme taas tuottamaan ihmisille iloa, kun rajoitukset hellittivät, yli 20 vuotta kesäteatterin parissa toiminut Mäkelä kuvailee.

Vaikka Kyläsepän teatteri joutui antamaan koronalle periksi kesäkuun osalta, heinäkuussa ja elokuussa teatterin ympäristö täyttyy jälleen kulttuurista. 19. heinäkuuta teatterin lavan valtaa teatteriryhmä Hassut haahkat, joka esittää kaksi komediaa kahden naisen voimin. Elokuun 16. päivä juhlistetaan Kyläseppä Eero Mäkelän joulukuussa virallisesti vietettävää 90-vuotissyntymäpäivää juhlakonsertin sävelin. Kesäkauden päättää stand up-ilta 21. elokuuta. Mäkelän mukaan kesän ohjelma on suunniteltu ajatuksella ”jokaiselle jotakin”.

– Kulttuuri kuuluu kaikille. Haastavan kevään vuoksi ohjelmistosta peruuntui muun muassa lasten teatteri ja virolaisen teatteriryhmän vierailu. Nyt kun rajoitukset ovat hellittäneet, olisimme olleet aivan höhliä, jos emme olisi hyödyntäneet teatterin puitteita ollenkaan tänä kesänä, Mäkelä toteaa.

Tuttuun tapaan Kyläsepän lavalla nähdään myös perinteistä kesäteatteria. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ohjelmistossa piti olla kaksi näytelmää, mutta toinen teatterikappaleista jouduttiin karsimaan pois koronarajoitusten vaikeuttaessa näytelmäharjoitusten järjestämistä. 23. heinäkuuta ensi-iltansa saa Heikki Luoman käsikirjoittama Pienet kukkivat kummut-näytelmä, joka kertoo Karjalan evakkojen taipaleesta ja sopeutumisesta uuteen asuinympäristöön. Esityksiä on yhteensä 12 kappaletta.

– Teatterissamme on totuttu näkemään aina Kyläsepän kirjoittama näytelmä. Tänä vuonna Luoman tarina on saanut kylkeensä musiikin Kyläsepän kynästä. Tunteikkaan näytelmän ohjaajana toimii Jyrki Kanerva, toiminnanjohtaja kertoo.

Mäkelällä on vahva usko ja toivo siihen, että kulttuurin nälkäiset ihmiset lähtevät liikkeelle ja tulevat nauttimaan teatterin ohjelmistosta. Koronatilanne on huomioitu esitysten järjestelyissä. Katsomossa ja väliajalla varmistetaan turvavälien toteutuminen. Lisäksi käsidesiä on saatavilla usealta eri pisteeltä.

– Totta kai tästä keväästä jää teatterin rahakirstuun taloudellinen lovi, kun toista näytelmää ei esitetty ollenkaan. Ensi kesänä Kyläsepän teatterissa palataan taas normaaliin näytösrytmiin, mikäli maailmantilanne sen meille suo, Mäkelä visioi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

8.7.2020

Fingerpori

comic