Lounais-Häme

Stubb kampanjoi sitkeästi viime hetkillä - "Vetäytyminen ei ole edes juolahtanut mieleen"

Helsinki
07.11.2018, 13:46

Kotimaa

Marraskuinen sumu saatteli eurooppalaiset konservatiivivaikuttajat Helsingin Messukeskukseen valitsemaan komission puheenjohtajaehdokasta.
Kisa Euroopan kansanpuolueen (EPP) kärkiehdokkuudesta näytti kääntyvän yhä selvemmin saksalaisen Manfred Weberin voitoksi.
Isoista delegaatioista lähes kaikki ovat kääntyneet hänen taakseen. Tuoreimpana tukea on luvattu Ranskasta ja Portugalista, mutta Puolan äänestysaikeet pysyivät yhä pimennossa.
Alexander Stubb oli delegaatteja vastassa Messukeskuksen käytävällä ilman aikomustakaan jättää leikkiä kesken. Päivän aikana on edessä neljä puhetta ja yli kymmenen tapaamista eri puolueryhmien kanssa.
– En missään nimessä, en koskaan. Se ei ole koskaan edes juolahtanut mieleen. Me olemme suomalaisia, ja meillä on kova sisu, Stubb sanoi STT:lle.
Kävi miten kävi, voiton puolelle on mennyt, hän sanoi ja jakeli viimeisiä ohjeita vapaaehtoisille.
Stubb antoi pitkin päivää lukuisia haastatteluita eri puolilta Eurooppaa tulleille toimittajille.
Weber oli valinnut toisenlaisen strategian ja aloitti päivänsä medialta suljetussa työryhmätapaamisessa. Salamavalojen loisteessa oli silti hänkin, sillä monet mepit näkyivät haluavan itsestään kuvan ennakkosuosikin kanssa.
Illalla ehdokkaat kohtaavat puolen tunnin mittaisessa paneelissa, joka näillä näkymin on pitenemässä luvatusta puolesta tunnista 40 minuuttiin.
Stubb arveli, että ilta jatkuu helsinkiläisissä ravintoloissa. Pormestari Jan Vapaavuoren (kok.) tarjoaman illallisen jälkeen ryhmät jatkavat iltaa kaupungilla ja Stubb aikoo kiertää mukana.

Pettymys seurannut toistaan

Messukeskuksen aulassa moni oli jo päättänyt, ketä äänestää.
Ruotsalainen europarlamentaarikko Gunnar Hökmark vakuutteli, ettei peli Stubbin osalta olisi vielä täysin menetetty.
Stubb on saanut tukea Virosta, Ruotsista ja Latviasta. Hökmark oli yllättynyt siitä, että Tanskasta tukea on menossa Weberille.
– Hän on hyvä ystäväni, mutta hän on myös vaikuttava persoonallisuus, Hökmark perusteli tukeaan suomalaiselle.
Itävaltalainen meppi Heinz K. Becker kertoiäänestävänsä Weberiä, joka on tullut tutuksi viime vuosina EPP:n parlamenttiryhmän johdossa. Itävallan kansanpuolue on hänen mukaansa myös lähellä Weberin edustamaa CSU:ta, minkä vuoksi ratkaisuun hänen mukaansa päädyttiin.
– Aion äänestää Weberiä, mutta samaan hengenvetoon haluan sanoa, että EPP on mahtavassa tilanteessa, kun sillä on kaksi fantastista ehdokasta.
Pieni, mutta ikävä yllätys Stubbille on Maltan kääntyminen virallisesti saksalaisehdokkaan kannalle. Meppi Roberta Metsolan mukaan päätös oli vaikea.
– Molemmat ehdokkaat ovat erinomaisia.
– Olen seurannut Stubbia ihaillen läpi urani, siitä lähtien kun hän opetti minua Bruggen College of Europessa ja työskentelimme yhdessä. Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö hänen uransa menisi eteenpäin. Hän on tehnyt kampanjan, jota muissa poliittisissa ryhmissä voidaan vain kadehtia, Metsola sanoi.
Aulassa joukko EPP:n nuoria ei halunnut vielä kertoa kantaansa. Näin oli päätetty porukalla.
Nuoret on yksi ryhmittymistä, joilla on huomisessa äänestyksessä äänioikeus. Muita pienehköjä ryhmiä ovat esimerkiksi Naton, Alueiden komitean ja Naisten ryhmät.

Essayah ei usko välien menneen

Suomalaiskuvaajien salamavalot räiskyivät, kun kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah asettui Weberin blakaatin eteen.
– Halusimme tukea EPP:n sisällä nimenomaan kristillisdemokraattista fragmentaatiota, Essayah vastasi kysymykseen, miksi suomalainen pienpuolue on antanut tukensa Stubbin sijaan Weberille.
Kristillisdemokraattien kääntyminen Weberin puoleen on herättänyt ihmetystä varsinkin, kun Ruotsissa kristilliset tukevat Stubbia.
Essayah sanoi, ettei hän usko puolueen silti rikkoneen välejään.
EPP:n kärkiehdokaskisan ohella Helsingissä seurataan Saksan liittokansleria Angela Merkeliä. Puolueen puheenjohtajuudesta luopuvan Merkelin odotetaan puhuvan puolueväelle huomenna.
Taustalla pohditaan edelleen sitä, onko koko kärkiehdokasmenettelyllä mitään virkaa. Kärkiehdokkaita ei juuri tunneta omien maidensa ulkopuolella, eikä heistä ainakaan ensimmäisellä kerralla viisi vuotta sitten saatu merkittävää nostetta vaaleihin.
Tällä tietoa EU-vaalien suurimman puolueen kärkiehdokas on kuitenkin vahvoilla EU-komission johtoon.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic