Lounais-Häme

Sukeltajat kadottivat signaalin mereen syöksyneen indonesialaiskoneen toiseen mustaan laatikkoon

Jakarta
05.11.2018, 02:22

Ulkomaat

Indonesiassa sukeltajat ovat kadottaneet signaalin mereen syöksyneen matkustajakoneen toiseen mustaan laatikkoon, kertoi Indonesian pelastusviranomainen sunnuntaina. Asiasta uutisoi CNN.
Lennon tietoja tallentava musta laatikko löydettiin jo torstaina, mutta ohjaamon keskusteluja tallentava laatikko on vielä kadoksissa. Löytyneen laatikon tietojen analysointi on parhaillaan käynnissä. Kuusi asiantuntijaa neljästä eri maasta on laatikon kimpussa.
Lion Air -yhtiön matkustajakone syöksyi Jaavanmereen pian nousunsa jälkeen viikko sitten. Koneessa oli 189 ihmistä. Kuolonuhrien etsiminen on edelleen kesken.
Lentoyhtiö on myöntänyt, että lentokoneessa oli ilmennyt vikaa turmalentoa edeltävällä lennolla. Turmakone oli matkalla Indonesian pääkaupungista Jakartasta kohti Bangkan saarella sijaitsevaa Pangkal Pinangia.
Ohjaamon keskusteluja tallentavan laatikon löytäminen on keskeistä turman syyn selvittämisessä. Asiantuntijoiden mukaan ohjaamon keskustelut voisivat auttaa arvioimaan, onko onnettomuudesta opittavaa vastaavien Boeing 737 -koneiden liikennöinnissä.
Indonesian pelastusviranomaisen mukaan kadonneen laatikon signaali kuului vielä lauantaina.
– Tarkistimme kohdan, joka sijaitsee noin 50 metrin päässä ensimmäisen mustan laatikon löytöpaikasta. Mutta emme löytäneet (toista laatikkoa) vielä, sanoi pelastuslaitoksen johtaja Muhammad Syaugi toimittajille Jakartassa.

https://edition.cnn.com/2018/11/04/asia/lion-air-crash-recovery-efforts/index.html

STT

Kuvat:

Uusimmat