Lounais-Häme

Sulkko ei vahvistanut huhua

Huhujen mukaan Forssan kaupunginjohtaja Sami Sulkko olisi yksi ehdokas Riihimäen kaupunginjohtajaksi. Kaupunginjohtajaehdokkaita on haastateltu tällä viikolla.

-Ei kommentoitavaa, Sulkko naurahtaa kysymykseen, onko hän halukas Riihimäen kaupunginjohtajaksi.

Riihimäen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty jatkaa Sulkon linjalla. Hän sanoo, ettei hän voi antaa kommenttia Sami Sulkon mahdollisesta haastattelusta.

Rädyn mukaan haastatteluun on kutsuttu viisi hakijaa, joista kolme tulee kaupungin ulkopuolelta ja kaksi kaupungin oman organisaation sisältä. Kaksi kaupungin ulkopuolelta tulevaa hakijaa ovat Hyrynsalmen kunnanjohtaja Ari Nurkkala ja Tuusulan kaupunginjohtaja Hannu Joensivu.

Kolmannen henkilöllisyyttä ei siis paljasteta.

Riihimäeltä haastatteluun ovat edenneet elinkeinojohtaja Mika Herpiö ja kaupungin hallintojohtaja Jussi Savola.

Viime vaiheen ehdokkaat käyvät soveltuvuustesteissä ensi viikolla. Kaupunginhallitus käsittelee valintaa toukokuun 30. päivä ja kaupunginvaltuusto päättää lopullisen valinnan kesäkuun 6. päivä.

Uusi kaupunginjohtaja aloittaa työnsä lokakuussa. Nykyinen kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokanen jää eläkkeelle marraskuun alussa.

Tehtävää haki kaikkiaan 15 henkilöä. FL