Lounais-Häme

Sunnuntain aukiolo vetää asiakkaita

 

Kaupat ovat vuodenvaihteesta asti voineet päättää vapaasti aukioloajoistaan. Myöskään sunnuntaiaukiolo ei enää vaadi erillistä lupaa.

Forssassa muutokseen on lähdetty maltilla. Citymarket ja Prisma ovat auki pidempään lauantai-iltana ja aikaisemmin sunnuntaiaamuna. Pienemmät kaupat, kuten Siwa ja Valintatalo ovat nyt auki myös sunnuntaisin.

Asiakkaat ovat ottaneet uudistuksen varovaisen innostuneesti vastaan.

Ruokaostoksilla olevien Heidi ja Markku Janssonin arkeen muutos ei juuri vaikuta.

-Hyvin olisivat riittäneet aiemmatkin aukioloajat, aika turhalta tuntuu niiden pidentäminen. Toisaalta on hyvä juttu, jos näin luodaan uusia työpaikkoja.

Humppilalainen Antti Suoranta on tyytyväinen pidempiin aukioloaikoihin.

-On hyvä, että pääsee vielä illallakin ruokaostoksia tekemään. Itse hyödynsin pidempää aukioloa esimerkiksi viime viikonloppuna. Oli kätevää, että illalla pystyi lähtemään ruokaostoksille, hän sanoo.

Äärivisioiden 24/7 -yhteiskunta on forssalaisesta arjesta vielä kaukana. Osa asiakkaista on tarttunut uusiin aikoihin, mutta suurta ryntäystä ei vielä ole ollut.

-Pikkuhiljaa päästään vauhtiin. Lauantai-iltaisin käy jonkun verran asiakkaita, mutta ei kauhean paljon. Talvi-illat ovat muutenkin rauhallisia, Forssan Citymarketin kauppias Mikko Virtanen sanoo.

-Jos kokemukset ovat hyvät, jatketaan. Tässä eletään hyvin tuntosarvet pystyssä ja asiakkaita kuunnellen.

Sunnuntai on vetänyt Prismassa ja pienemmissä kaupoissa hyvin asiakkaita.

-Etenkin sunnuntain aukiolo on nostanut myynnin tasoa. Aukioloajan pidennys on tullut tarpeeseen, joka tunnille on riittänyt asiakkaita, Prisman johtaja Satu Piiroinen sanoo.

Myös Valintatalon myymäläpäällikkö Satu Touronen sanoo samaa.

-Asiakkaita on ollut sunnuntaisin yllättävän hyvin.

K-supermarketissa pidemmät aukioloajat eivät ole juuri vaikuttaneet myyntiin.

-Sunnuntaiaamun lisätunti on kuitenkin ollut vilkas, kauppias Minna Lundén sanoo.

Lidlissä laajennettua aukioloa testataan vasta pääsiäispyhinä.

Liikkeet eivät ole palkanneet lisähenkilökuntaa pidempien aukiolojen takia, vaan lisätunnit on hoidettu olemassa olevan henkilökunnan voimin.

Esimerkiksi PAM on nostanut esiin kysymyksen pidennettyjen aukioloaikojen vaikutuksen vuoropäivähoidon tarpeeseen. Forssassa suurempaa vaikutusta ei ole sillä puolella ilmennyt.

-Yö- ja viikonloppuhoitoa tarjoavassa Pihakoivun päiväkodissa ei ainakaan vielä ole ollut lisääntynyttä ilta-tai yöpäivähoidon tarvetta. Kaupan alalla työskentelevät tekevät samanlaisia työvuoroja kuin aiemminkin. Emme tietysti tiedä, miten paljon lastenhoidosta vastaavat perheet itse, esimerkiksi toinen vanhempi, kasvatus- ja opetuspäällikkö Tiina Kemppainen sanoo. FL

 

Uusimmat