Suomalainen lasiperinne vaarassa – Riihimäellä muotoillaan lasia keräilyaarteiden ja halpatuotannon puristuksessa
Riihimäen vanhan lasitehtaan suuret ikkunat ovat lähes kokonaan köynnösten peitossa. Vaikka tehdas on lopettanut toimintansa jo vuosikymmeniä sitten, lehvästön takana näkyy liikettä.
Lasimuotoilija Helmi Remes on kyyristynyt pöydän ääreen. Hän kaivertaa signeeraustaan lasista kupua reunustavien valkoisten kuvioiden sekaan.
Lasismi-osuuskunnan lasihytissä kilisee ja suhisee, seinän takana hohkaa lasiuuni. Vanhasta lasitehtaasta muistuttavat tiiliseinät ja hytin viereisen myymälän lattia, joka narisee joka askeleella. Se on tehty Riihimäen Lasin vanhoista muottihyllyjen laudoista.
Suomalaisen lasin tekeminen on siirtynyt isoista tehtaista pieniin studioihin, kertoo amanuenssi Uta Laurén Suomen Lasimuseosta.
– Kanta-Häme on edelleen tärkeä alue suomalaiselle lasille, koska täällä on ollut jo entuudestaan Suomen lasinvalmistuksen sydän. Muualla on yksittäisiä tekijöitä, mutta Hämeessä on Suomen ainoa lasitehdas Iittala ja lasistudiokeskittymiä Riihimäellä ja Nuutajärvellä.
Riihimäellä on jäljellä kolme lasistudiota, joista yksi on vuonna 2010 perustettu seitsemän hengen osuuskunta Lasismi. Kahdeksan vuoden aikana paljon on muuttunut.
Yritykset eivät enää tilaa lasia liikelahjoiksi yhtä paljon kuin ennen, vaan laittavat lahjasummat usein hyväntekeväisyyteen. Tilattavat lasisarjat ovat pienentyneet entisestä parista sadasta kappaleesta muutamiin erikoiskappaleisiin.
Lasintekijöiden yhteistyö muiden alojen taiteilijoiden kanssa on kuitenkin lisääntynyt. Lasismin toiminta pyörii tilaustöillä, joita on tehty esimerkiksi vaatemerkki Samujille, Kalevala Korulle ja Ristomatti Ratialle. Osuuskunta on tehnyt yhteistyötä myös Suomen tunnetuimman graffititaiteilijan EGS:n kanssa.
– Kun lasi saadaan piireihin, missä sitä ei ole totuttu käyttämään, suomalainen lasiskene voi lähteä ihan uusille urille, Helmi Remes sanoo.
Lasiesineet ja -taideteokset syntyvät käsityönä puhaltajan ja muotoilijan yhteistyönä. Siksi Helmi Remes opiskeli lasinpuhaltajaksi Nuutajärvellä Kuopion muotoiluakatemian keramiikka- ja lasimuotoiluopintojen jälkeen. Hän ei halunnut mestaripuhaltajaksi, vaan tutustua lasiin paremmin.
– Ajattelin, että jos opin perustaidot ja yksityiskohdat vaikeistakin tekniikoista, pystyn työskentelemään mestaripuhaltajien kanssa ympäri maailmaa. Se parantaa myös muotoilupuolta, kun tunnen materiaalin läpikotaisin, Remes kertoo.
– Parhaat tulokset syntyvät, kun puhaltajan ja muotoilijan välillä on sanaton yhteisymmärrys. Sillä tavalla vanhojen mestareidenkin hienot taideteokset ovat syntyneet tehtaan puhaltajien kanssa, kun he ovat saaneet kokeilla ja leikkiä.
Suomalainen lasimuotoilu nousi menestystarinaksi sotien jälkeen. Suomalaisen lasin kulta-ajalla muotoilijat olivat tehtaiden palkkalistoilla, ja heillä oli taustallaan tehtaiden ja brändien suuret markkinakoneistot.
Lasille järjestettiin messuja, tuotteita vietiin ulkomaille ja Suomi-brändiä rakennettiin lasimuotoilun ja -taiteen huippunimien kautta.
Helmi Remeksen mukaan lasimuotoilija on nyt freelancer tai yrittäjä, joka tekee itse kaiken markkinoinnista ja tuotekehityksestä myyntiin ja jakeluun.
– Silloin lasimuotoilijan oli helpompi toimia. Vertailu nykyajan ja 1950–60-lukujen välillä ei toimi. Pitäisi keskittyä nykyisyyteen ja tulevaisuuteen.
Lasismin myymälässä on esillä osuuskunnan puhaltajien ja muotoilijoiden luomia taide- ja käyttölaseja. Hyllyllä juomalasien vieressä on kannuja ja maljakoita, pöydillä kananmunaa tai meduusaa muistuttavia veistoksia.Edessä lasinen tulevaisus
Remeksen töitä myymälässä ei juuri ole esillä, koska ne matkaavat ympäri Suomea näyttelyissä. Juuri signeerattu uusin lasityö Lähde on menossa Rovaniemen taidemuseoon, jossa Remeksen ja Jaakko Liikasen Lasia-näyttely avautuu marraskuun lopussa.
Remes pitää itseään tällä hetkellä enemmän lasitaiteilijana kuin lasimuotoilijana. Hänen mukaansa tavallisella juomalasilla on vaikea kilpailla kansainvälisen halpatuotannon kanssa.
– Jos Ikeasta saa 50 sentillä juomalasin, on hankala perustella ihmisille, miksi Suomessa käsintehty juomalasi maksaa 20–30 euroa. Se on johtanut siihen, että taidepuoli on kasvanut ja piensarjapuoli on vähentynyt.
Myös Suomen Lasimuseon Uta Laurén kertoo, että suomalainen lasiteollisuus keskittyy yhä enemmän taidelasiin kuin käyttölasiin.
– Studioissakin tehdään käyttölasia, koska on pakko. Pelkällä taidelasilla ei pärjää. Käsityönä tehdään yksilöllisiä piensarjoja.
Keräilijät hamuavat edelleen kulta-ajan kantahämäläistä lasia, kuten Riihimäen Lasin valmistamia Helena Tynellin Aurinkopulloja ja Oiva Toikan Iittalalle suunnittelemia Lintuja.
Viime keväänä Tynellin Aurinkopullojen uusiotuotantoerää jonotettiin Suomen Lasimuseolla Riihimäellä aamusta asti. Lasismin lasinpuhaltajat tekivät pullot vanhalla muotilla.
Helmi Remes ihmettelee, miksi niin moni keräilijä on keskittynyt ainoastaan kulta-ajan lasiin.
– He saattavat maksaa suuria summia vanhasta tehtaassa aikoinaan valmistetusta sarjatuotteesta sen sijaan, että he panostaisivat tämän hetken nuoriin lahjakkuuksiin, joilla voi olla arvoa tulevaisuudessa, Remes toteaa.
– Se on surullista, mutta ymmärrän. Suomalainen lasi oli niin huikea menestys aikoinaan, että on helppo pitää yllä harhakuvaa siitä, että se kantaisi yhä. Eivät ulkomaalaiset välttämättä enää tunne Suomea lasin takia. Se voi olla omassa päässämme, että kaikki tietävät meidän lasimuotoilumme kulta-ajan.
Suomalainen lasiala ei ole Remeksen mielestä katoamassa, vaikka tekijöitä on yhä vähemmän.
– Se tiivistyy. Pieni ydinporukka kannattelee harteillaan lasialan säilymistä Suomessa. Yhteistyöllä osaaminen kehittyy, mikä on hienoa. Lasialalla ei ole helppoa tällä hetkellä, mutta en ole toivoton. Ala muuttuu maailman mukana.
Hän heittää pallon lasiperinteen säilymisestä kuluttajille.
– Suomalaisen lasin tulevaisuus riippuu hyvin paljon siitä, miten ihmiset kuluttavat.
Perinteisesti käsityönä tehty lasi maksaa enemmän kuin ulkomailta tuotu massatuotettu lasi. Materiaali on kallista ja lasiuunia täytyy polttaa 1 100 asteessa yötä päivää. Lasismin uuni on ollut päällä yli kymmenen vuotta.
– Lasin tekemisen kustannukset ovat erilaiset kuin vaikkapa runojen kirjoittamisessa, johon tarvitaan vain kynä ja paperi tai tietokone. Toivoisin, että kuluttajat ymmärtävät sen ja arvostavat sitä. Ostamalla suomalaista lasia tukee kulttuuriperinnön säilymistä. Sen voi laajentaa koko taidekenttään, Remes sanoo. HäSa
